LUE ARVOSTELU

Justice League -elokuvasta on – kuten studio on itsekin sanonut – tarkoitus tehdä ponnahduslauta monille vähemmän suosituille supersankareille omia valkokangasesiintymisiään varten. Yksi tällainen huomionhakija on eittämättä Wonder Woman, jonka teattereihin marssimista on arvottu jo pidemmän aikaa. Joss Whedon kehitteli projektia pienen ikuisuuden ja skippasi sen takia X-Men 3:n (arvostelu) tekemisenkin, mutta on sittemmin jättäytynyt pois koko elokuvasta.

According to Variety, Jessica Biel is in talks to star as the famous Amazonian in the big screen adaptation of Justice League of America. (Variety)

Eipä siinä. Jessica Biel on välillä hitusen verran keskinkertainen jossain rooleissaan, mutta taas toisaalta naikkoselta löytyy ainakin yksi sen tason näyttö, että jaksan uskoa hänen pystyvän vähän rooliin kuin rooliin. Mikään unelmanäyttelijä hän ei ihan tarkalleen ottaen kovasti odottamiini leffoihin ole, mutta en nyt seinillekään ala hyppiä jos hänet seuraavaan Martin Scorsese -ohjaukseen kiinnitetään.

Wonder Womanin ruutu ei varmasti mitään uskomatonta tulkintaa tule vaatimaan, vaan pikemminkin tiukan vartalon. Ja sellainenhan Bielilta tunnetusti löytyy. Jos asu on likelläkään samanlainen kuin tuossa yllä olevassa kuvassa, niin ei Biel ainakaan huono valinta voi olla.

Yhdysvaltain presidentinvaalit vm. 2000 olivat aika hauska tapahtuma. Oma kiinnostus maailman tapahtumia kohtaan alkoi hiljalleen nousta uudelle tasolle ja tuo Bush vs. Gore -mittelö oli oikeastaan ensimmäinen Yhdysvaltain presidentinvaali, jota tuli tarkemmin seurattua. Nyt aiheesta ollaan värkkäämässä tv-elokuvaa, joskin kovalla porukalla:

Kevin Spacey, Laura Dern, Denis Leary, John Hurt, Tom Wilkinson, Ed Begley Jr. and Bob Balaban have been set by HBO Films to star in Recount, the drama about the controversial Florida results in the 2000 presidential election. (Variety)

Vaikka näitä ihan ihmeellisellä (lue: poikkeuksellisen nimekkäällä) näyttelijäporukalla tehtäviä tv-elokuvia aina silloin tällöin värkätäänkin, niin varsinkin tämän kohdalla ihmetyttää leffan kohtalo. Eikö elokuvalle, jossa on noin kovat nimet mukana ja aihekin vähintäänkin mielenkiintoinen, olla todellakaan löydetty rahoitusta teattereihin saakka. No, niin tai näin, mielenkiintoiselta vaikuttaa ja on mukava nähdä kuinka paljon elokuva käyttää ‘vapaata tulkintaa’ vaali-päätöksen oikeudenmukaisuudesta.

Tuntuu jotenkin vaikealta uskoa, että mihinkään kovin suuresti rällästäviin salaliittoteorioihin uppouduttaisiin. Toisaalta jos käsikirjoitus on täynnä ilkeitä vihjailuita nykyhallinnon asemasta, niin se voisi hyvinkin selittää sen, minkä takia isolla rahalla leikkivät studiot eivät ole olleet halukkaita nimeään tähän projektiin liittämään. Toivon mukaan saataisiin laadukasta poliittista draamaa, sitä ei ole koskaan liikaa.

And the Oscar goes to …

Clint Eastwood is looking to direct the upcoming Warner Brothers’ film The Human Factor. The film will center on how the 1995 Rugby World Cup helped heal post-apartheid race relations in South Africa.

The project is an adaptation of John Carlin’s book The Human Factor: Nelson Mandela and the Game that Changed the World. Morgan Freeman has already signed on to play Mandela, and Matt Damon is looking to star as the captain of the Springboks. (Variety)

Onnittelut lienevät paikallaan. Samalla taitaa olla niin ikään sopivaa toivottaa muille tuona vuonna teattereihin saapuville Oscar-toiveikkaille parempaa menestystä ensi vuodelle. Jos tuo elokuva on nimittäin mistään kotoisin tuolla nimellä ja tekijäporukalla, niin Akatemia lykkää riviin kaikki tärkeimmät Oscar-palkinnot, mitä kaapista löytyy. Clint unohtaa viimeisetkin machoilijan rippeensä ja itkettää yleisöä draamallaan Freemanin mutistessa samaa roolisuoritustaan kymmenettä kertaa.

Jaa, minäkö katkeran kuuloinen? Ei pidä paikkaansa, mutta jos lähihistoriaa yhtään tutkitaan, niin Eastwoodilla on erittäin mielenkiintoinen taipumus viedä sekä parhaan ohjaajan että elokuvan pystit itselleen keskinkertaisella tai korkeintaan ihan kivalla suorituksella.

Maailmankirjat on sekaisin. Tony Scott on ottanut elokuvansa päärooliin Denzel Washingtonin. Yhdysvaltain pääkaupungin nimeä kantava tekijämies on vieläpä kaiken lisäksi poliisi. Tätä ei ollakaan ennen nähty.

Tony Scott is all set to remake the feature film Taking of Pelham One Two Three. Denzel Washington will be starring. David Koepp wrote this new take on an old classic. His latest incarnation of the story will take place in New York City, where four hijackers board a subway train and use the passengers for ransom.

Vaikka tuo ensimmäinen kappale nyt ei välttämättä mitenkään erityisen intohimoiselta kuulostanutkaan (ainakaan se ei ollut tarkoitus), niin ihan kivaltahan tuo kuulostaa. Tony Scottin visuaaliset kikkakokeilut saavat varmasti jatkoa, enkä minä ainakaan niiden suurimpiin kritisoijiin kuulu. Eihän kaverin action-kohtauksista – tai sen puoleen mistään muistakaan – tahdo välillä mitään selvää saada, mutta paljon miellyttävämmän oloista jälkeä hän kuitenkin tekee kuin monet muut ns. MTV-ohjaajat. Scott-ohjaukset ovat usein edes jollain tasolla muutakin kuin nättiä pintaa. Vaikka en yhtäkään hänen elokuvistaan sen suuremmin jaksa ylistämään lähteä, niin harvoin niitä katsellessa tylsistymään pääsee.

Darren Aronofskysta on tälle blogille tullut kirjoitettu yhteensä varmaan parttiarallaa pari kertaa. Tänään kuitenkin miehestä joutuu ajatuksia naputtelemaan jo toiseen otteeseen. No, ei auta. Requiem for a Dreamin ohjaaja on nimittäin tehnyt erittäin hienon tempun, jonka sietäisi yleistyvän ohjaajien ja miksei tietysti muidenkin elokuvantekijöiden keskuudessa:

Darren Aronofsky has recorded an audio commentary track for the film and has made it available via download. Head on over to his official site and follow one of the available links. You will need a BitTorrent client in order to download the approximately 64 MB MP3 file. (DVDActive)

Poikkeuksellisen upeaa toimintaa herra Aronofskylta ja vaikka tämä varmasti parantaakin The Fountainin DVD-julkaisun myyntimääriä, niin voisi sanoa, että ‘kerrankin joku tekee jotain ilman rahallista korvausta’. Kevin Smith yritti viime vuonna samankaltaista temppua Clerks 2:n teatterikierroksen aikana. Miehen ajatus oli, että hän tarjoaisi faneille mahdollisuuden kuunnella kommenttiraidan mp3-soittimien kautta elokuvateattereissa. En nyt muista kuka tuon lopulta kielsi, mutta perimmäinen syy oli kuitenkin se, että teatterit / studio eivät halunneet ihmisten marssivan saliin napit korvillaan. Ajatus oli kuitenkin hieno, joten siitä pisteet.

Kommenttiraitojen imurointimahdollisuudessa voisi mahdollisesti olla jopa pieni rahanteon paikka. Arvostetut kriitikot, elokuvatietäjät ja miksei itse tekijätkin voisivat tarjota DVD:llä saatavilla oleviin leffoihin edullisia, esim. pari euroa maksavia, kommenttiraitojaan. Laatuahan noiden pitäisi olla, että niistä jotain suostuisin maksamaan, mutta ainakin tiettyjen elokuvien kohdalla tuollainen voisi olla hyvinkin harkitsemisen arvoinen sijoitus. Jonkin verranhan noita raitoja harrastusmielessä nauhoitellaan, mutta ne parit testikappaleet jotka olen koneelleni ottanut, eivät ole olleet tasoltaan sitä luokkaa, että niitä olisi viitsinyt kaksi tuntia kuunnella.

Darren Aronofsky on saanut korvausmiehen nyrkkeilyelokuvaansa The Fighter:

Matt Damon was originally supposed to play the role of Dicky Eklund in the The Fighter. Damon had to drop out due to a heavy pre-strike work workload. Instead, Brad Pitt has signed on to play the part (Variety).

Jännä vaihto. Heti alkuun todettakoon, että mielestäni tämä on hyvä liike. Paitsi että pidän Pittiä noin oletusarvoisesti jotenkin uskottavamman oloisena nyrkkisankarina, niin hän on yksinkertaisesti vain taitavampi näyttelijä. Ei sillä, että mulla Damonia vastaan mitään suurempaa olisi, mies on aina takuuhyvä. Semmoiset todella erinomaiset roolisuoritukset ovat kuitenkin jääneet hyvin harvaan ja miehen töistä loistaa aina jostain takaa se oma persoona.

Mielenkiintoisesti tämä Pitt <--> Damon -vaihtoliike on tapahtunut ennenkin, silloin tosin toisinpäin. Bradin piti alunperin nimittäin näytellä Damonin rooli The Departedissa (arvostelu), mutta jättäytyi lopulta ainoastaan tuottajan rooliin. Damon hoiti ruutunsa kunnialla, joten katkerana ei tarvitse olla. Tuostakin vaihdosta olisin varmasti oikeastaan ollut tyytyväinen, sillä Pitt on enemmän renttu kun taas Damonilla on enemmän olemusta siististi pukeutuvaksi toimistotyöntekijäksi.

Eihän tässä ole oikein vielä ehtinyt toipua siitä ilosta, minkä Atonementin trailerin katsominen aiheutti. Nyt jo useamman kertaan on tullut ihailtua mainoksen tarjoilemia kauniita kuvia ja herkkiä hetkiä. En voi väittää, että elokuva mitenkään valtaisan omaperäiseltä vaikuttaisi, mutta yhtä vuoden kärkiteoksista siltä on ehdottomasti lupa odottaa.

Juliste ajaa asiansa. Kahden nätin kuvan yhdistelmä leffan nimeä kantavalla väliosalla toimii varsin tyylikkäästi. Ei kuitenkaan skriivausta – ainakaan kovin usein – ilman pientä nurinaa. En oikein tykkää tuosta väliosasta, se tuntuu jotenkin töksähtävältä tuossa välissä. Ihan kohtuullista palkkaa todennäköisesti nauttivat suunnittelijat olisivat voineet vähän omaperäisempäänkin ratkaisuun päätyä. Toki siinä ihan symboliikkaa tiukkana maailmojen jakajana on ja trailerin nähneille siinä on vielä enemmän järkeä, mutta kuitenkin. Ei toimi ihan kympillä, ei.

Juliste: linkki

Box office -rahasta kiinnostuneille tiedoksi, että Residen Evil: Extinction nappasi perjantaina mukaansa 9,5 miljoonaa dollaria ja tullee näin ollen tekemään jokseenkin samanlaisen tilin kuin edeltäjänsä. Tällä kertaa pointtina ei kuitenkaan ole puhua rahasta, vaikka elokuvien yhteydessä siitä ihan mielelläni pärpätänkin. Ensialkuun todettakoon, että en tykännyt ensimmäisestä Resident Evil -elokuvasta. Jatko-osa (arvostelu) oli selvästi parempi, kohtuullisen viihdyttävä kaikessa keskinkertaisuudessaan.

Onkin jokseenkin outoa, että trilogian niputtava Extinction kiinnostaa edes jonkin verran. Ei se todellakaan edes kolkuttele minkäänlaisen odotuslistan portteja, mutta ihan mielelläni tämän joskus vuokrattavaksi tulen nappaamaan. Se tuskin on mitenkään erityisen hyvä, mutta pöhköydessään ja peliviittauksissaan varsin pitkälle mennyt Apocalypse oli kuitenkin jollain tapaa rentouttava leffa. Eiköhän tarjolle ole sitä samaa, pitää sitä sitten hyvänä tai huonona puolena.

Jos tänne asti jaksoit lukea, niin tuossa olisi palkinnoksi kasa uusia kuvia: linkki

Jos minä olisin tehnyt No Country for Old Menin julisteet, niin kaksi asiaa olisi ollut jokseenkin varmaa. Ensinnäkin, missään ei todellakaan mainittaisi sitä pientä faktaa että Coen-veljekset ovat ohjanneet karmeuden nimeltä O Brother, Where Art Thou?, jolla tosin kaikesta päätellen tuntuu oma vannoutunut fanijoukkonsa olevan. Kuten ennenkin mainittua, niin Coeneilla menee silloin hyvin kun huumoria on vain vähän tai ainakin se ymmärtää pysyä taustalla. Puhtaista komedioista tämä kaksikko ei ymmärrä yhtään mitään.

Ja se toinen varma asia minun suunnittelemista julisteita? Ne olisivat olleet paljon rumempia. Perinteisten naamaposterien ohella – vaikka tällekin elokuvalle sellaiset varmasti tehdään, liikaa on tuttuja naamoja pääosissa – on aina mukava nähdä hieman omaperäisempiä lähestymistapoja markkinointiin.

Posterit: yksi, kaksi ja – arvasit oikein – kolme.

Angelin ensimmäisestä kaudesta voi mietteitä käydä lukemassa TÄÄLTÄ. Pikakertauksen nimissä todettakoon kuitenkin, että 1. tuotantokausi päättyi sen verran vahvaan jaksoryppääseen, että odotukset toista vuodenaikaa kohtaan olivat ihan mukavalla tasolla. Onhan kyseessä kuitenkin Joss Whedonin luoma sarja, jonka nimi ei ole Firefly. Tämähän ei siis voi jäädä ‘ihan ok’ -tasolla. Eihän?

Aloitetaan onnistumisista, niitä on nimittäin paljon. Pääosakolmikko jatkaa kehittymistään läpi tuotantokauden niin hahmoina kuin myös näyttelijöinä. Tuotantokauden aikana päästään jo varsin lähelle sitä kriittistä pistettä, jolloin heikonkin jakson osittain pelastaa kiinnostavat hahmot, joiden seurassa viettää mielellään sen 42 minuuttia. Uusvanha tuttavuus Darla on oiva lisä hahmogalleriaan Angelin menneisyydestä ja toimii pohjana vahvalle juonikuviolle, johon myös lakimiesfirma Wolfram & Heart sotkeutuu isolla lusikalla. Valitettavasti Gunnista ei vieläkään oikein saada mitään irti koko tuotantokauden aikana. Angelille on selvästi pitänyt saada tappelijakaveri mättöä elävöittämään, mutta itse miehelle ei olla koreografioita lukuun ottamatta keksitty järkevää tekemistä. Valtaosan kohtauksista hän vain seisoo taustalla pitäen suunsa tiukasti supussa.

22 jakson kokonaisuudesta suurin osa pitääkin oivasti otteessaan. Siinä samalla se on sujuvaa jatkoa ensimmäisen tuotantokauden viimeisellä kolmannekselle, jotka tavallaan muodostavatkin yhden juoniarkin. Darla-tarina on kokonaisuudessaan erinomainen, vaikka pientä narinaa aiheuttaakin sen aika ajoin liian nopea eteneminen. Useita upeita kohtauksia kuitenkin nähdään niin lakifirman porukan kesken kuin eritoten Angelin ja vanhojen vamppi-kamujen välillä. W&H -firma menee isoin harppauksin eteenpäin. Alkujaan hieman tönköltä sakilta tuntunut pukuväki osoittautuu oivaksi paholaisen tukikohdaksi. Loppukin jää niin pahoin auki, että astialle varmasti vielä palataan. Syytä ainakin olisi.

Positiivisesti en ensimmäisen 18:sta jakson aikana antanut alle kolmea tähteä jaksolle kuin kahdesti. Valitettavasti muuten niin onnistunut paketti saa kuitenkin paskaisen loppuleiman, kun neljästä viimeisestä jaksosta koostuva tarina on aivan karmeaa kuraa. Hieman valoisampi lähestymistapa nyt vielä menisi, mutta kun tekijäporukka ei ole tajunnut että halpaa keskiaika-menoa nyt ei vain kannata lähteä tekemään. Mieleen tuli MacGyverin joku Merlin-jakso, jonka olen junnuvuosina nähnyt. Muutamaa hyvää vitsiä ja irrotteluhetkeä lukuun ottamatta käteen jäi ainoastaan Cordelian paljastavat asukokonaisuudet ja mahdollisesti yksi miellyttävä lisäys vakio-jengiin. Toisella puolella kuitenkin painaa kelvoton tarina, turha jahkaaminen, onneton puvustus & lavastus sekä eritoten epäonnistunut tunnelma. Surkean loppunelikon vuoksi arvosanaksi ei vieläkään napsahda nelosella alkavaa merkintää, vaan …

Season 1: 3+ / 5
Season 2: 3½ / 5

Southland Talesista on paljon sanottu ja todettakoon nyt vielä kertauksen vuoksi omakin näkökanta: aluksi odotin kovalla innolla, sittemmin aika lailla pelon sävyttämin tuntein. Elokuvan on tarkoitus saada rajattu ensi-iltansa USA:ssa marraskuun alussa ja nyt on näytille heitetty ensimmäinen traileri. Joku voisi sanoa, että ‘oli jo aikakin’. Richard Kelly sai kuvaukset alun perin päätökseen lokakuussa 2005. Eihän siitä nyt olekaan kuin kaksi vuotta.

Lukuisten uudelleenleikkausten jälkeen kasaan parsittu traileri on, miten tuon nyt nätisti naputtelisi, sekava. Tarinasta ei oikein saa mitään selvää ja elokuvan tyylilajikin jää hämärän peittoon. Maailmanloppu on tulossa, sen verran ymmärsin. Siinä missä muut näyttelijät tuntuvat vetävän kohtuullisen vakavalla naamalla, Dwayne Johnson tuntuisi karanneen 80-luvun halppis-toimintapätkästä. Tarkennettakoon epäselvyyksien välttämiseksi, että se ei ole hyvä juttu tässä kohtaa. Mitä sitten taas genreen tulee – jos sillä nyt on merkitystä – niin Johnsonin ja yleisen tunnelman kantilta katsottuna tuntui siltä, että jonkinlaista komediaa / satiiria tässä nyt ollaan tekemässä. Toisaalta visuaalinen tyyli ja monet muut seikat – teemoista lähtien – puhuvat tiukasti vakavamman otteen puolesta.

Aikamoiselta sekasotkulta Southland Tales kuitenkin vaikuttaa. Traileri oikeastaan tekikin juuri sen, mitä sen ei saisi huonoimmillaankaan aiheuttaa: tiputti odotukset lähes nollaan, lopputulos vain näyttää auttamatta isojen visioiden sävyttämältä epäonnistumiselta. Odotukset pitää poissa sulkeutuneesta zerosta kuitenkin se, että haluan ihan vain nähdä millainen Kellyn ohjaus / käsikirjoitus oikein lopulta on.

Traileri: HD 480P – HD 720P – HD 1080P (save as toimii, muuta .dll .moviin)

Miljoonaomaisuudestaan (?) huolimatta myymävarkauksista tuomittu Winona Ryder ja viinapullon vartta elämää useamman vuoden arvioinut Mickey Rourke löytyvät ensi vuoden kuluessa yhtä aikaa valkokankaalta:

The adaptation of Bret Easton Ellis’ novel The Informers has gained two new cast members. Both Winona Ryder and Mickey Rourke have joined the film. The plot of the book revolves around seven individuals whose lives intersect over the course of a week. Also appearing in The Informers are Billy Bob Thornton, Kim Basinger, Brandon Routh, Ashley Olsen, Jon Foster, Lou Taylor Pucci and Austin Nichols. (Hollywood Reporter)

Jos tuo kieltämättä ihan nätti Olsen-tytär repäistään pois listasta, niin siinähän on äkkiseltään katsottuna ihan osaavia nimiä. Keskitytään nyt kuitenkin noihin kahteen uusimpaan kiinnitykseen. Molemmilla on kevyesti katsottuna ollut ongelmien täyttämä urakehitys. Sekä Ryderia että Rourkea kuitenkin yhdistää se, että kumpainenkin on alkanut päästä takaisin jaloilleen. Lahjakkuutta ja osaamista kumpaiseltakin kuitenkin löytyy, joten aina niitä ottajia on, vaikka ei välttämättä ensi alkuun niissä kaikkein suurimmissa elokuvissa. Mikäpä olisikaan hienompaa sensaatiolehtien kannalta kuin saada aikanaan rappiolla ollut näyttelijä takaisin parrasvaloihin. Yksinoikeushaastattelu – joka ilmestyy samaan aikaan kolmessa lehdessä – otsikolla ‘olin katuojassa’ myy aina.

Toivottavasti kumpaisellekin sattuu jatkossakin laaturooleja, sillä silmiini molemmat osaavat hoitaa leiviskänsä keskivertokoheltajaa huomattavasti paremmin. Rourke nyt ei näkemieni elokuvien perusteella ole se kaikkein herkin tulkitsija, mutta tapa jolla mies ottaa ruudun haltuunsa on poikkeuksellinen. Michael Madsen on toinen samantapainen köriläs: laatuelokuvat eivät kovin tiuhaan toisiaan seuraa, mutta mies on aina paikallaan. Kumpaisellakin on myös huomionarvoinen taipumus saada huonokin dialogi kuulostamaan edes periaatteessa kohtuulliselta.

Lähestulkoon tasatahtiin niin erittäin mairittelevia kuin täysin ryttääviä arvioita keräävä Assasination of Jesse James jne. on saanut erityisesti kiitostaan kuvauksestaan ja vahvoista roolisuorituksistaan. Aivan turhaa trailereiden tuijottaminen ei siis ole, visuaalisesti näyttävän näköiseksi elokuvaksi By the Coward Robert Fordia tuli jo ensimmäisen 2½ minuuttisen jälkeen kehuttua. Siihen asti kunnes Andrew Dominikin ohjaus Suomeen suvaitsee saapua, on tyydyttävä mainosmateriaalin kaluamiseen.

Tällä kertaa markkinointi on sylkäissyt ulos ison kasan promokuvia. Siinä missä aikaisemmat otokset ovat luonnollisesti keskittyneet kahteen elokuvan nimestäkin löytyvään henkilöön, on nyt esittelyvuorossa myös muut hahmot. Hyvältähän nuo näyttävät. Aika ristiriitaisin fiiliksin tätä tulee kuitenkin odoteltua, kun monista kritiikeistä on saanut lukea lauseen ‘elokuva on tylsä’ muodossa tai toisessa. Toisaalta tunnelmaa on usein kehuttu, joten tiedä sitten mahtaako kyseessä olla vain äärirauhallisella tempolla eteenpäin soljuva kuvaus Jesse Jamesin viimeisistä vaiheista. Toki on mahdollista, että lopputuotos on vain yksinkertaisesti pirun puuduttava maisemien maalailu, joka ei liiku mihinkään. Uskotaan kuitenkin ensimmäiseen vaihtoehtoon.

Promokuvat: linkki

Yhdellä pirun trailerilla odotuslistan kärkikahinoihin pompanneesta Into the Wildista on julkaistu jokunen uunituore promokuva, jotka voi käydä vakoilemassa TÄÄLTÄ. Vaikka promokuvien perusteella tehtävä arviointi onkin jopa vielä naurettavampaa kuin trailerien vakava tuijottelu, niin kiehtovaltahan tuo vähintäänkin vaikuttaa. Erityisellä mielenkiinnolla odotan Emily Hirchin roolisuoritusta, joka on varsin laajasti kerännyt kiitosta elokuvan festivaaleilla nähneiltä. Teinikomedioiden kärkikahinoissa liikkuva Girl Next Door toi miehen itselleni tutuksi ja siitä lähtien Hirch on jonkinasteista sympatia-asemaa nauttinut.

Kiitos noiden ohimennen mainittujen festivaali-esiintymisien, Into the Wildista on kuluneen viikon aikana ilmestynyt varsin runsaasti arvioita. Vaikka negatiivisiakin pointteja elokuvasta on löydetty, vastaanotto on ollut pääosin erittäin positiivista. Ilmeisesti Christopher McCandlessista annettu kuva ei ole liian sankarimainen ja muutamat arviot ovat nostaneet esille seikan, jota kovin monen leffan päähenkilöstä ei nykypäivänä tarvitse sanoa: mies ei välttämättä ole erityisen pidettävä, mutta siitä huolimatta hänen tekonsa ja ratkaisunsa ovat ymmärrettäviä, selitettävissä. Toivon mukaan minä ja ohjaaja Sean Penn oltaisiin – kunnolla ensimmäistä kertaa – samalla aaltopituudella.

Zodiac, elokuva jota mun ei selvästikään ole tarkoitus elokuvateatterissa nähdä. David Fincherin ohjaus ei tahtonut millään saapua Vaasan / Seinäjoen teattereihin, jotka tuolloin olivat ne käytännössä ainoat järkevät paikat sijaintini kannalta. Koko kesän remontissa ollut Vaasan Gloria tuon toki otti ohjelmistoonsa heti seuraavana viikonloppuna, kun olin maisemista kadonnut. Jyväskylässä se on tietenkin kadonnut ohjelmistosta jo ajat sitten. Aika hiljalleen siirtyä DVD-puolelle. Yhden levyn julkaisu on jo jonkin aikaa ollut markkinoilla, mutta sen täysi extrattomuus on kielinyt siitä, että toinenkin painos on piakkoin tulossa. Ja tokihan näin myös on:

Paramount Home Entertainment have announced the Region 1 DVD release of Zodiac (Director’s Cut) on 8th January 2008. (DVDTimes, linkistä myös speksit)

Ensinnäkin: hyvä, jes, hienoa. Tämmöisen kunnon lisäherkuilla tarjoillun kattauksen minä Fincherin elokuvasta haluankin, vaikka varsinaisen teoksen laadusta ei vielä mitään käsitystä olekaan. Eiköhän se laatua ole, kuten miehen muutkin elokuvat noin pääsääntöisesti. Mutta tuo nykyisin niin kovasti mainoksissa pyörivä ‘Director’s cut’ tämän leffan kohdalla jotenkin ihmetyttää. Kuvittelin, että Fincherilla olisi Alien 3:sta kimpaantuneena final cut -oikeus joka ainoaan elokuvaansa. Ehkä näin ei sitten Zodiacin kohdalla ollut tai mies on tullut erilaisiin aatoksiin lopputuloksen muodosta vasta teatterijulkaisun jälkeen. Niin tai näin, teatterileikkauskin pitää tästä kyllä nähdä ja mielellään ennen Fincher-editionia. Ensin mainitun kohdalla saa tosin näin alkuun riittää pelkkä vuokraus, 2:n levyn paketti hyllyyn tulee joka tapauksessa.

Harry Potter and the Half-Blood Prince on siirtymässä vilkasta tahtia kohti teattereita. Valkokankaalle kuudennen velhopoika-seikkailun olisi tarkoitus saapua ensi vuoden marraskuussa. Siihen nyt toki on vielä vuoden päivät kuljettavana, mutta aloitan ennakkohehkutuspuheet ajoissa, niin ei ainakaan myöhästy. Lienee varsin turvallista sanoa, että tämä ei tule jäämään viimeiseksi Half-Blood Princea käsitteleväksi jutunpätkäksi Leffablogissa. Kuten tapana on ollut, joka leffaan tarvitaan yksi uusi opettaja sen edellisessä opuksessa johonkin kadonneen tilalle. Tällä kertaa kaveri kantaa nimeä Horace Slughorn:

“Who am I? He’s called Horace Slughorn.” Jim Broadbent states. (Dark Horizons)

Elokuvia paljon katselevana kirjojen kohdalla tulee paljon harrastettua sitä, että mietin päässäni kuka olisi mihinkäkin rooliin sopiva jeppe. Ei sillä että niitä romaaneja liikaa tulisi luettua, mutta erityisen vahvasti tämä on ollut esillä Harry Pottereiden kohdalla, kun on tiennyt, että filmiversio tästä joku päivä tulee töllötettyä. Kerrankin casting-osasto ja minä ollaan oltu samaa mieltä, sillä vaikka en oikein jaksanutkaan Broadbentin nimeä muistaa kirjaa lukiessani, niin hänen kasvonsa mielessäni kuitenkin oli, kun hahmolle sopivaa tulkitsijaa etsin. Itse Half-Blood Prince -projektista riittää sen verran, että kirjanahan se taitaa olla koko sarjan paras.

David Cronenbergin ohjaama venäläisen mafian Lontoon operaatioihin keskittyvä Eastern Promises on voittanut pääpalkinnon arvosteluilla Toronton kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla. Lista aikaisemmista voittajista löytyy TÄÄLTÄ ja tämän vuotisia palkittuja voi ihmetellä TÄMÄN sanan takaa. Tästä nyt sen kummempia tarvitse kirjoitella, odotuksiahan tämmöiset tapaukset vain nostattaa. Aivan niin kuin ne nyt eivät ennestään olisi tarpeeksi korkealla.

Kun hakee viisi tuotantokautta sarjaa X hyllyyn, josta ei ole sitä ennen katsonut kuin pilottijakson, sopisi toivoa että sarja ei ihan kelvotonta kuraa ole. Tässä kohtaa sarja X kantaa nimeä Angel ja se on tullut hyllyyn hankittua vain ja ainoastaan sen takia, että Joss Whedonin tuotos sattuu olemaan Buffy the Vampire Slayerin spin-off -sarja. Vaikka niitä boxeja Anttilasta tulikin repullinen hankittua kun tuossa alessa viime talvena olivat, niin toiveet sarjaa kohtaan olivat kovin ristiriitaisia. Kameran takana hääräävään porukkaan löytyi luottoa, olivathan he jo yhden upean sarjan luoneet. Tiesin kuitenkin Angelista sen verran, että nimikkohenkilön lisäksi Cordelia tulisi olemaan toinen Sunnydalesta Los Angelesiin siirtyvä hahmo. Ensimmäistä en koskaan sen suuremmin rakastanut, jälkimmäinenkin tuntui vain ihan kivalta sivuhenkilöltä. Tässä kohtaa toki pitää ottaa huomioon, että Whedon-maailmassa ‘ihan kiva’ on jo hyvä sekin. Sen sijaan kolmas päähenkilö, näkyjä saava puoli-demoni Doyle, ei saavuttanut suosiotani missään vaiheessa.

Angelin 1. tuotantokausi ja varsinkin sen ensimmäinen puolisko kärsii identiteetti- ja tasaisuuskriisiä. Ensimmäisen seitsemän jakson ajan vahvat jaksot saavat heti peräänsä heikon tai korkeintaan keskinkertaisen esityksen. Esim. Buffyssa tai The X-Filesissa, joissa päähenkilöt ovat niin vahvoja että heikkojenkin tarinoiden äärellä kuitenkin viihtyy mukavasti, kun vain saa ‘viettää aikaa’ hahmojen kanssa. Angelilla ei ole ainakaan vielä tätä etua. Vasta tuotantokauden viimeisellä kolmanneksella varsinkin Angel ja yhtä lailla kyllä muutkin hahmot alkavat nousta sille tasolle, jota sarjaa kantavilta naamoilta vaaditaankin. Viimeinen kolmannes onkin todella tasokasta menoa, paljolti johtuen myös siitä, että isompaa juonta aletaan virittelemään. Toisin kuin Buffyssa, Angelissa mennään valta-osa tuotantokaudesta ilman suurempaa kokonaistarinaa, erilaiset demonit vain seurasivat toisiaan ja Ison Pahan läsnäoloon viitattiin ehkä kerran kolmessa tunnissa.

Pitkään tuntui siltä, että Angel todella on vain köyhän miehen Buffy. Huumori on pitkälti saman tyyppistä ja kuviot eivät tunnu muutoinkaan juuri erilaisemmilta – vain heikomimlta. 22 jakson pituisen kauden edetessä sarja alkaa kuitenkin hiljalleen löytää oman lokerikkonsa ja finaalin päätyttyä innostus 2. tuotantokautta kohtaan on kova. Angel on synkempi painos Buffysta. Huumoria ei olla unohdettu, mutta vaikka se samasta Buffy-puusta onkin veistetty, niin ainakin lastut ovat peräisin hieman eri kohdasta. Kuten sanottua, isompaa juonikuvioita ei juuri kehitellä, ja hirviöjaksojen tarinat vaihtelevat erittäin heikoista oikeinkin maittaviin keitoksiin. Jonkinlaisena potkuna sarjan persuksille voisi pitää Buffystakin tutun Valvoja-Wesleyn sarjaan mukaan tuloa, hänen avullaan päästään yhdestä turjakkeesta eroon ja jaksojen laatukin alkaa petraantua.

3+ … ½ / 5

IMDB / TV.com

Francis Ford Coppola on tekaissut parikin jumaloimaani elokuvaa, mutta siitä huolimatta miehen tulevan ohjauksen vaiheita ei ole tullut seurattua juuri lainkaan. Vaikka mieheltä en olekaan nähnyt kuin kvartetin verran elokuvia, niin jo arvioiden perusteella voisi sanoa, että mitään kovin mairittelevaa mr. Coppola ei ole saanut aikaiseksi sitten 70-luvun. Tästä tulikin mieleen, että paljon kehuttu ja parhaan elokuvan Oscar-ehdokkuudenkin aikanaan napannut The Conversation olisi varmaan hiljalleen aika hankkia hyllyyn. Isän pitäessä kymmenen vuoden sapattitaukoa tytär Sofia jatkaa suvun ohjausperinteitä, eikä ollenkaan hullummilla tuloksilla.

No kuitenkin, Isä-Coppolan Youth Without Youth -elokuvasta on ilmestynyt ensimmäinen teaseri. Toisessa maailmansodassa ilmeisesti ollaan, sen verran voimakkaasti natsi-tervehdys heilahti yhdessä kuvassa. Mysteerin tuntua on niin elokuvan nimessä kuin muutamissa pätkissäkikn, joita vajaan 40 sekunnin koosteeseen oli laitettu. Oikein mitään järkevää kuvaa elokuvasta ei saanut, enkä osaa sanoa olenko yhtään sen kiinnostuneempi lopputuloksesta kuin olin ennen teaserin näkemistä. Joku voisi sanoa, että tämä tarkoittaa suomeksi sanottuna sitä, että mainos epäonnistui tehtävässään.

Traileri: HQ