Leffablogi

Vicky C

Muutaman positiivisen arvion myötä ei-niin-jakamattoman huomioni saaneesta Vicky Cristina Barcelonasta tuli eilen iltasella katsottua sen ensimmäinen traileri. Tykkäsin kuin hullu puurosta. Muutama minuutti sitten toistin tempun. Traileri oli vielä parempi. Kaksi ja puoli minuuttinen Woody Allenin ohjauksen / käsikirjoituksen mainos toimii niin itsenäisenä kokonaisuutena kuin ennakko-odotusten nostattajana.

Trailerien perusteella odotusten kalibrointi varsinkin asteikon yläpäähän on vähintäänkin hullua touhua, mutta teen sen silti. Ja vieläpä mielelläni. Javier Bardem näyttäisi olevan roolissaan ehkä pienoinen sovinisti possu, mutta rakastettava sellainen. Elokuvan naiskauneudesta vastaava trio Scarlett Johansson, Penelope Cruz, Rebecca Hall tarjoaa varmasti jokaisella jotakin. Vaikka en olisi trailerista muutoin perustanutkaan, niin loppupuolella on sellainen shotti, joka saa allekirjoittaneen sydämen väpättämään. Pientä liikettä saattoi olla muuallakin vartalossa.

Vicky Cristina Barcelonan traileriin on saatu luotua vaivaton tunnelma. Seksiä ja romansseja sisältävä draamakomedia taitaa olla jälleen kerran Allenin genre-valinta, eikä siinä mitään vikaa olekaan. Huumori ei ole päälletunkevaa, vaan juuri sellaista joka saa pienoisen hymyn huulille. Miltään tyhjänpäiväisiltä kikattajilta Vicky ja Cristiana eivät kuitenkaan vaikuta, vaan elokuvalla on vahvat juuret ihmissuhdekuvioissa, joita käsitellään lämpimän vakavasti.

Koska State of Playn teatteriesiintyminen sai heti pian vuoden 2008 odotuslistani laatimisen jälkeen lykkäystä, täytyy sen tilalle kehittää jotain. En ole ollut aivan varma, mikä elokuva tuohon paikkaan pitäisi upottaa. Woody Allenin Vicky Cristina Barcelona täydentää odotuslistani mitä mainioimmin, eikä se todellakaan ole listalla vain sen vuoksi, että ‘en nyt muutakaan keksi’.

Traileri: HD 480PHD 720PHD 1080P (save as toimii, muuta .dll .moviksi)


Tagit: , ,

Ridley Scott

Blade Runnerin ja Alienin ohjaajalta odotettavissa lisää herkkua:

“I waited for a book for 20 years and I have got the book. I am not going to tell you what the book is but that film is going to probably be written within the next month. That will definitely be what I do next after Nottingham.” (Movieweb, Eclipse)

Tuossa lainauksessa tuleekin sitten ilmi oikeastaan kaikki se, jonka tässä vaiheessa tiedämme Ridley Scottin varmasti ennen vuosikymmenen vaihdetta teattereihin saapuvasta seuraavasta sci-fi -elokuvasta. Vaikka aikaisempi menestys ei tietysti takaakaan taikatempun toistamista, niin sen verran upeita teoksia miehen 70 ja 80 -lukujen vaihteessa tekemät sci-fi -leffat olivat, että en malta olla innostumatta. Tämä nyt ei tosin sinällään ole mikään ihme, jopa Ridley Scottin ohjaama Robin Hood -näkemys tulee olemaan ensi vuoden odotuslistani aivan kärkipäässä. Ennakoivasti todettakoon, että sen edelle ei varmasti tule pääsemään kuin Martin Scorsesen ja James Cameronin seuraavat teatterielokuvat.

Hämmästyttävää sinällään, kuinka kauan Scottilla meni Alienin ja Blade Runnerin jälkeen aikaa, että mies sai jälleen tuotua valkokankaalle jotain näkemisen arvoista. Monet pitävät Thelma & Louisea kovan luokan uranuurtajana, mutta itselleni se kuuluu siihen loputtomasti leffoja nielevään ‘ihan kivat’ -kansioon, josta sitä yrittää lähinnä pelastaa vahvat naispäähenkilöt. Niillä ei kuitenkaan lennetä kuin nippa nappa kielekkeen yli, ei lähellekään kuuta. Vuoden 2000 Gladiatorista (arvostelu) laskien laatua onkin sitten tullut suorastaan huolestuttavan kovalla tahdilla. Monet ovat ehdottaneet arvostelukykyni katoamista Scottin leffojen suhteen, mutta A Good Year (arvostelu) palautti henkilöisenkohtaisen uskoni siihen, että näin ei suinkaan ole käynyt.


Tagit:

Star Wars: Clone Wars, Lucas Films

Tuoreimman trailerinsa perusteella Clone Wars -animaatiotoiminnasta on edelleen tulossa paras Star Wars -leffa sitten Imperiumin vastaiskun. Kovinkaan suuresta saavutuksesta ei tällöin tokikaan puhuta, mutta selvästi positiivisesta kokemuksesta nyt kuitenkin. Kun viimeksi naputtelin ummet ja lammet odotuksistani Clone Warsia kohtaan, niin suurimmaksi epäilyksi nostin tarinan tai pikemminkin sen puutteen. Vaikka trailerin tarkoitus tietysti onkin ennen kaikkea myydä leffa, niin edelleen tämä puoli näyttäisi olevan se suurin ongelma. Dialogi ei ole tällä kertaa peräisin setä Lucasin päästä, mikä voi pelastaan paljonkin. Trailerissa kuultiin lähinnä onelinereita, mutta niiden todellinen toimivuus selvinnee vasta myöhemmin.

Tyylilajina animaatio vaikuttaisi kuitenkin edelleen sopivan Star Wars -maailmaan mitä erinomaisimmin. Fantastiset aspektit vaikuttavat toimivimmilta, jedivoimien paiskomat ihmiset näyttävät luonnollisilta ja maailma näyttää muutoinkin huomattavasti yhtenäisemmältä kuin kolmessa edellisessä CGI-sodassa. En ole niin hullu, että kuvittelisin Clone Warsin pääsevän kahden ensimmäisen Star Wars -elokuvan tasolle, mutta varsin optimistena odottelen kuitenkin toimintapätkää, jonka parissa viihtyy vähän tympeämpänäkin iltana. Se on jo kuitenkin paljon enemmän kuin mihin neljä edellistä SW-leffaa monin paikoin pystyivät.

Traileri: HD 480PHD 720PHD 1080P (save as toimii, muuta .dll .moviksi)


Tagit: , ,

Wolverine, 20th Century Fox

X-Men Origins: Wolverinesta ei juurikaan ole kuulunut taikka näkynyt materiaalia. Parin tylsähkön mutta tavallaan ihan tyylikkään poseerauskuvan lisäksi ei olla saatu mitään. Nyt kuvauspaikalla ollut salamatkustaja on napsinut muutamia otoksia ja niissä näkyy jotain mitä en olisi aivan heti olettanut. Weapon X -projektin juuret ovat näemmä ainakin toisessa maailmansodassa, sillä keskivertoa kestävämmällä luustolla varustettu kynsijä näyttää olevan hiekkarannikolla sotilaspuvussa. Mahtaakohan kyseessä olla ihan vain lyhyt otos leffaan vai pidempikin osio.

Jos jälkimmäinen vaihtoehto pitää paikkansa, niin aika hankalaan paikkaan on Wolverine-elokuva itsensä laittanut. Vaikka Saving Private Ryanilla kiistämättä omat ongelmansa olivatkin, niin sen maihinnousukohtaus on niin maagista seurattavaa, että en näkisi sen aivan heti olevan ylitettävissä. Niin tai näin, tämä kuva ei ainakaan auta omien ennakko-odotusten kalibrointia. Vaikka Wolverinen syntyvaiheet kiinnostavia noin periaatteessa ovatkin, niin niihin kuitenkin tutustuttiin jo X-Men 2 -leffassa sillä tarkkuudella kuin mikä allekirjoittanutta kiinnostaa. Ja jos tässä ensi vuonna teattereihin saapuvassa toimintaleffassa on tarkoitus näyttää kuinka Wolverine on ollut mukana jokaisessa konfliktissa jonka jenkit on läpikäynyt, niin tämän voi mun puolesta hoitaa ihan vain minuutin montaasissa, vaikka en mokomista yleensä sen kummemmin välitäkään.

Kuvat: linkki


Tagit: ,

Battlestar Galactica, Universal Pictures / Sci-Fi channel

Battlestar Galactican 3. tuotantokausi on sarjan tähän mennessä paras. Tätä titteliä se pitää hallussaan vieläpä varsin tukevalla otteella. Muissa kuin R1-julkaisuissa riepoo kuitenkin suuresti lisämateriaalien onneton valikoima. R1-lootiin on alusta lähtien saatu mukaan jos jonkinlaista herkkua aina kommenttiraidoista lähtien. Koska työpaikalla on tullut viimeiset 3kk kuunneltua varsin runsaasti elokuvantekijöiden pälätystä töistään niin ajattelin tarkistaa josko Galacticaan löytyisi netistä sitten edes fanipoikien sutaisemia raitoja. Se googlettelu loppui varsin lyhyeen sillä huomasin, että BSG:n luoja / käsikirjoittaja / vastaava tuottaja / ties mitä muuta Ronald D. Moore on äänittänyt toisesta kaudesta lähtien joka ainoaan jaksoon kommenttiraidan.

Moorella kuluu runsaasti viskiä ja tupakkaa juttuja äänittäessään, mutta voi pojat mies puhuu paljon ja asiaa. Hiljaisista hetkistä ei tarvitse murehtia. Kaikkein positiivisinta miehen näissä kommenttiraidoissa on se, että niissä on hämmästyttävän vähän toistoa. Reilun 40 minuutin pituisista jaksoista alkaa kertyä parin tuotantokauden aikana varsin reilusti pituutta. Siitä huolimatta Moore ei toistele samoja asioita, vaan jokaiseen jaksoon tuntuu löytyvän roppakaupalla uutta ja tuoretta sanottavaa. Yleistä kehumista on jonkin verran ja mies on selvästi ylpeä luomuksestaan. Sokea hän ei kuitenkaan ole, vaan osoittaa säälittä ongelmakohtia töistään. Ja vaikka kaikkea ei sanotakaan, niin Mooren äänestä kuulee varsin vaivattomasti koska hän on tyytyväinen lopputulokseen ja koska taas ‘pieni fiksailu’ ei välttämättä olisi alkunkaan riittänyt.

Vaikka tämän Tuli kuunneltua’ -osion käytön tämän kirjoituksen jälkeen hylkäänkin, niin en aio kokonaan lopettaa kommenttiraidoista kirjoittamista. Ne vaan saavat jatkossa luvan mennä Leffajuttujen alle.

Battlestar Galactican ilmaiset kommenttiraidat löytyvät täältä.


Tagit: , , ,

S in Love, Universal Pictures

Tervehdys. Pitkä tauko tuli pidettyä kirjoittelusta, eikä kyllä ihan kaikin puolin vapaaehtoisesti. Eli Operaatio Tietokoneen Vaihto on käyty läpi, eikä tämä nyt todellakaan sujunut erityisen sukkelasti. Oletin saavani uuden masiinan pari päivää edellisen pois laiton jälkeen, tämän vuoksi en tästä asiasta lainkaan edes informoinut etukäteen. Jimm’s PC-Storessa kuitenkin selvästi vihataan allekirjoittanutta (tästä myöhemmin varmasti lisää), joten viimeiset osat sain hakea postista vasta loppuaan lähenevän viikon maanantaina. Päälle työt, ohjelmien asentelu sekä juhannus niin tässä nyt ollaan.



Leffablogi is powered by Wordpress | Copyright © 2007-2010 Jouko Luhtala
Theme © 2005 - 2009 FrederikM.de
BlueMod is a modification of the blueblog_DE Theme by Oliver Wunder