Kiva:

Barry Pepper has signed to play “Lucky” Ned Pepper in the Coen brothers’ True Grit. The character was played Robert Duvall in the 1969 original. Ethan and Joel Coen will direct from their adapted script. (Comingsoon.net)

True Grit muuttui juuri astetta mielenkiintoisammaksi – ja se oli odotuslistakamaa jo tätä ennen. Barry Pepper on vuosien varrella esiintynyt useammassakin laaturoolissa, mutta mistään varsinaisesta tähdestä ei missään nimessä voida kuitenkaan puhua. Hommat tuovat varmasti makaronit pataan ja lauantaimakkaraa ruisleivän päälle, mutta Beverly Hillsin komeimmista asuinpaikoista Pepper tuskin haaveilee.

Saving Private Ryanin rukouksia laukovana tarkka-ampujana alun perin mieleen jäänyt Pepper on tehnyt allekirjoittaneeseen suurimman vaikutuksen Spike Leen erinomaisessa 25th Hourissa (arvostelu). Lievästi itserakkaan pörssimiehen rooli sopi Pepperille mitä mainioimmin. Noihin aikoihin olin jokseenkin täysin vakuuttunut siitä, että elokuva tulisi toimimaan hänelle astinlautana suurempiin piireihin. No, väärässä olin vaikka en uusintakatselujankaan jälkeen jaksa tätä täysin ymmärtää. Ehkä Pepperissä puuttuu tietyllä tavalla ”leading man” –ominaisuudet eli lähinnä tavanomaisella tavalla mitattuna nätit kasvot. Tosin aivan samaa sanottiin pitkän aikaan Philip Seymour Hoffmanista, joka vielä 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa oli selkeä sivuosanäyttelijä.

Toinen ehdottomasti tarkastamisen arvoinen roolisuoritus Barry Pepperiltä löytyy The Three Burials of Melquiades Estradasta. Tommy Lee Jonesin ohjaus on jäänyt valitettavan pienelle huomiolle. Vaikka en sitä mestariteokseksi laskekaan, niin tummanpuhuvia ja kuva kuvan jälkeen ankaria elokuvia ei näinä päivänä kuvata yhtä ainutta liikaa. Tommy Lee Jonesin hahmo tekee periaatteessa kunnioitettavia asioita, mutta hänen metodinsa kääntävät sympatiat hyvin nopeasti Barry Pepperin suuntaan, jota kirjaimellisesti potkitaan pitkin Mexicon aroja ja aavikoita.

Viime vuosikymmenen suosikkielokuvieni listailu jatkuu. Tänään on vuorossa sijoille 11-20 yltäneet mestariteokset. Alkuhöpötykset, sijat 21-30 ja “sääntöjä” listaukselle voi käydä lunttaamassa täältä. Koitan saada viimeisen paketin ilmoille sunnuntaina.

Part I: linkki

Lue loput jutusta »

Spike Leen ohjaus 25th Hour on alusta loppuun loistava elokuva. Tarina keskittyy Edward Nortonin taidolla tulkitsemaan huumediileri Montyyn, jonka joku narauttaa huumepoliisille. Hänellä on vuorokausi aikaa miettiä mitä tehdä elämälleen ennen kuin pitemmän puoleinen linnatuomio astuu voimaan. Viimeistä iltaa lähdetään juhlimaan Philip Seymour Hoffmanin näyttelemän oppilaastaan (Anna Paquin) kiinnostuneen opettajan ja Barry Pepperin itserakkaan pörssimeklarin seurassa.

25th Hour on niitä elokuvia, jotka saavat kysymään itseltä, että mitä minä tekisin vastaavassa tilanteessa. Kuinka käyttää vapaan elämän viimeiset tunnit? Takaumia ei tuhlata suuren cliffhangerin pohjustamiseen, vaan pikemminkin näyttämään kuinka Monty keräsi elämänsä tukipilarit ympärilleen. Spike Lee ei turhan päiten menneisyydessä uinu, esimerkiksi Montyn ja hänen naisystävänsä välillä ei ole kuin pari takaumakohtausta. Ratkaisu toimii, sillä takaumien harkitsevalla käytöllä vältetään turha edes takaisin hyppiminen katsojan menettämättä mitään tärkeää informaatiota.

Edward Norton on juuri sitä, mitä sopiikin odottaa: loistava. Hahmon luonne ja kasvava kärsimys tulevat hienosti esille Nortonin hillitystä tulkinnasta. Revittelemään hän pääsee oikeastaan vain peilin edessä. Haista-v*ttu-maailma -linjoilla kulkeva avautuminen toimii pitkään, mutta on lopulta kuitenkin liian pitkä. Vaikka Norton selkeästi pääosassa onkin, ei hänen tarvitse kantaa 25th Houria yksin. Seymour Hoffman on erinomainen, ja hänen kiusauksensa Anna Paquin on oudossa söpöydessään riittävä vastanäyttelijä. Brian Coxin kasvoilta voi lukea suurta surua. Suurimman vaikutuksen näyttelijöistä tekee kuitenkin Barry Pepper. Hän luo paskiaisesta pidettävän hahmon, jonka tekemisiä ja sanomisia pystyy ymmärtämään.

Yksinkertainen tarina jättää shokeeraamisen vähemmälle ja keskittyy luomaan aitoja ihmisiä ja keskusteluja. Draama toimii kuin itsestään. 25th Hour on vaivattoman tuntuinen elokuva; se etenee rauhallisen sukkelasti. Heikkoja hetkiä välttelevästä vahvasta kokonaisuudesta nousee useita kohtauksia edukseen. Tunnelmaa luova musiikki antaa tapahtumiin hienosti lisäpontta. Kuvaus ja leikkaus malttavat kunnioittaa tarinan maltillista henkeä. Jokainen yökerhossa käyty pidempi keskustelu on puhdasta jalometallia. Viimeiset kohtaukset toimivat poikkeuksellisen hyvin, loppu koskettaa kerta kerralta enemmän.

5 / 5

IMDB / Rotten Tomatoes