Blogin oikeasta palkissa asusteleva top30-leffalistani on ollut lievästi sanottuna torso pidemmän aikaa. Vihdoin juuri ennen koko blogin viikon pituista offline-taukoa sain aikaiseksi täydentää listaa sopiviksi katsomillani elokuvilla. Ehkä Puhtekin ylläpito oli sen verran järkyttynyt valinnoistani, että he päättivät laittaa blogailuni jäähylle.

Näillä kuitenkin mennään. Mukana on luonnollisesti varsin tuntuvan kokoinen kourallinen sellaisia elokuvia, joita ei top20-listalle missään vaiheessa päästetty. Oleellisempaa kuin määrän lisääminen on kuitenkin tuo järjestys. Kyllästyin aika lailla siihen, että liki joka ainoa kerta kun satuin top20-listaani vilkaisemaan, tuli akuutti halu hienosäätää sitä. Lisäksi huomasin kysyväni itseltäni turhan usein ”miksi tuo tai tämä leffa ei ole listalla?”. Top30-asetelma parantaa jälkimmäistä ongelmaa, aakkosjärjestys ensimmäistä.

Lisäksi heitin palkkiin top10-ohjaajat, joka olikin varsin vaivaton muodostaa. ”Pakollisia” nimiä tuli mieleen hyvin äkkiä varsin monta, mutta ei kuitenkaan niin tajutonta listaa että kymmenen rajan yli oltaisiin menty kovinkaan räväkällä kädellä. Top30-leffalistassa ja top10-ohjaajalistassa on luonnollisesti varsin paljon yhtäläisyyksiä. Eniten ohjaajista leffoja top30-listalle saivat Martin Scorsese ja David Fincher. Kumpainenkin mestari on edustettuna kolmella teoksella.

Deadline New York on mulle täysin tuntematon sivusto, mutta viime päivinä he ovat taikoneet jostain hyvin mielenkiintoisia uutisia. Tässä jälleen yksi:

Martin Scorsese is lining up his young leads for The Invention of Hugo Cabret. I’m told that Asa Butterfield will play the title character, with the female lead role of Isabelle going to Chloe Moretz. Sacha Baron Cohen and Ben Kingsley will also star in The Invention of Hugo Cabret. (Deadline.com)

Jahas, The Invention of Hugo Cabret – tuo Scorsesen ympärillä pyörineistä projekteista varmaankin vähiten mielenkiintoisin, näyttäisi siis olevan herran seuraava ohjaus. No ei kait siinä, teki Martin Scorsese ihan mitä tahansa, niin odotuslistalleni se nousee joka tapauksessa. Ainakin The Invention of Hugo Cabret on jokseenkin täysin uusi aluevaltaus Scorseselle, lapset pääosassa eivät ole aivan tyypillisintä settiä Scorsesen elokuvissa. Enpä nyt tähän hätään keksi kuin Kundunin esimerkkinä Scorsese-elokuvasta, jossa tenava olisi ollutmerkittävässä roolissa.

En ole nähnyt sen enempää Asa Butterfieldilta kuin Chloe Moretziltakaan juuri mitään. Jälkimmäinen näyttäisi olleen (500) Days of Summerissa (arvostelu) päähenkilön parisuhdetietopankkisisko. Kyseinen rooli oli kuitenkin niin yksipuolinen ja pieni, että sen perusteella en jaksa lähteä Moretziltakin näyttelijänlahjoja arvioimaan. Ainakin kumpaisellakin lapsinäyttelijällä näyttäisi olevan jonkin verran kokemusta, joten eivätköhän he ihan kelvollista jälkeä tee. Hyvin usein lapsinäyttelijät tosin ovat isojen ongelmien alku, joten pientä ”toivotaan toivotaan” –henkeä tässä nyt on ilmassa.

Kun joskus YLE:n kakkoselta (eikös?) katselin Ali G. –showta, niin olisin ollut aika hämmästynyt jos joku olisi todennut että tuo kaveri tulee näyttelemään vielä joskus Martin Scorsesen ohjaamassa elokuvassa. Tim Burtonin elokuvassa, ehkä joo. Oma käsitykseni Scorsesen elokuvista ja tyylistä on kuitenkin sen verran jämähtänyt, että pelkkä ajatus on verrattain hupaisa. Eipä siinä, Sacha Baron Cohen on useampaankin otteeseen näyttänyt olevansa paitsi pirun hauska, niin kykenevä vetämään muutakin kuin yhtä roolia.

Tältäköhän se Scorsesen lapsinäyttelijöiden ohjaus sitten näyttää:

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=7vFDMBp1itA[/youtube]

Martin Scorsesen ohjaama Shutter Island saapui vihdoin ja viimein teattereihin perjantaina. Odotukseni olivat mukavasti inhimillistyneet ennen leffan alkua, pitkälti kiitos odotuksia heikomman kriitikko-vastaanoton. Eikä Shutter Island Scorsesen kahden edellisen elokuvan tasolle kipuakaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, että Dennis Lehanen romaaniin perustuva trilleri olisi heikko elokuva. Päinvastoin, Shutter Island on ongelmistaan huolimatta vallan mainiota jatkoa ohjaajansa ansioluetteloon.

Scorsese on muovannut Laeta Kalogridisin käsikirjoituksesta  elokuvan, jonka vaikutteet ovat helposti havaittavissa. Monin paikoin niin tietyt juonelliset, kerronnalliset kuin kuvalliset ratkaisuvat ovat kuin yhdistelmä Scorsesen omia ja David Lynchin kieroutuneita visioita. Scorsese kumartaa jälleen syvään menneisyyteen, sillä joidenkin kohtausten selkeästi epäaidot taustat ja liioitellut musiikkivalinnat vaikuttavat selkeiltä tyylikeinoilta. Koktaili on omansalaisen näköinen ja sillä on muutakin kuin visuaalista arvoa.

Shutter Islandin kaltaiset elokuvat hyvin pitkälti hengittävät juuri niin vahvasti, kuin mitä niiden tunnelma antaa myöden. Tässä kohdin Scorsesen ohjaus on epätasainen. Erinomaiset jaksot ovat onneksi puhtaasti ajallisestikin mitattuna enemmistönä. Eritoten lynchmaiset hetkit toimivat monin paikoin paremmin kuin esikuvansa toteuttamina. Sen sijaan ilmeiset esimerkiksi selvästi epäaidot taustat ovat ristiriitainen kokemus. Toisaalta ne tuovat oman mukavan lisänsä elokuvan tyyliin, mutta ne eivät varsinaisesti palvele jännityksen luontia vaan pikemminkin koittavat kampittaa sitä.

Tarina on lähtökohdiltaan varsin mielenkiintoinen. Shutter Island ei kuitenkaan jää kauaksikaan polkemaan lähtöruutuun. Valtaosaltaan tarina on kiehtovaa seurattavaa. Aika ajoin juonikuviot tuntuvat uppoavan omaan kunnianhimoisuuteen ja suurellisuuteensa, mutta kyseessä on lähinnä välivaihe. Shutter Islandin salaisuuksien paljastamisessa tuntuu aika ajoin olevan pienoinen hoppu. Negatiivisena vastapainona välillä junnataan paikoillaan. Tasapaino on onneksi selkeästi laadukkaan elokuvan puolella. Näitä jaksoja on kuitenkin hyvin vaikea erotella selkeästi toisistaan, vaan huippuhetkiä saattaa hyvinkin seurata lyhyt mahalasku jonka jälkeen on jälleen tarjolla timanttista kerrontaa.

Shutter Islandin selkeästi parasta antia edustavat Teddyn (Leonardo DiCaprio) ja hänen vaimonsa (Michelle Williams) väliset kohtaukset. Nämä hetket yhdistävät väkevän tyyliteltyä draamaa erittäin tunnelmallisiin ja sopivan minimalistisin tehosteisiin. Kohtaukset ovat sen verran näyttelijäkeskeisiä, että niin Leonardo DiCapriolta kuin Michelle Williamsilta vaaditaan osaamista – ja sitä myös löytyy. Williams vastaa kauttaaltaan elokuvan parhaasta roolisuorituksesesta, joka on kaikessa unenomaisuudessaan erittäin tunnelmallinen ja herkkä. Pääosassa nähtävän DiCaprion tulkinta on Shutter Islandissa vahvasti tyylitelty ja luonnollisuus heitetään romukoppaan jo ennen saarelle rantautumista. Tämä ei ole tällä kertaa negatiivinen seikka, sillä se sopii mitä luonnollisimpana palasena Shutter Islandin tyyliin ja juoneen.

Vaikka Shutter Islandia voidaan ehkä pitää Scorsesen filmografian juonivetoisimpana elokuvana, on se kuitenkin monilta osin hyvin vahvasti ohjaajalleen tyypillinen teos. Teddy Daniels on elokuvan vahva pääosahenkilö, eikä oikeastaan hänen vaimoaan lukuun ottamatta yhteenkään sivuosahenkilöön kummemmin keskitytä. Heidän funktionsa elokuvassa määräytyy pitkälti sen perusteella, mitä Daniels heiltä haluaa tai miten hänen menneisyytensä haamut esiintyvät mielisairaalan henkilökunnassa. Scorsesen elokuvan päähenkilö on jälleen kerran rikkinäinen mies, jonka elämä ei ole ruusuilla tanssimista.

Scorsese on onnistunut luomaan Shutter Islandiin hyvällä tavalla epämiellyttävän elokuvan, jota ei ole kovinkaan miellyttävä katsoa – ja tämä on kehu. Häiritseviä kohtauksia viljellään tiuhaan. Elokuva on monin paikoin aikamoinen kerronnallinen sekamelska, joka tuo yksinkertaiseen kadonneen potilaan etsintään runsaasti lisämausteita. Kaikki kikkalaatikon vempeleet eivät toimi ihan haluamallani tavalla, mutta iso osa palasista on kuitenkin kokonaisuuteen sopivia. Shutter Islandia ei ole tasalaatuinen taikka yhtenäinen elokuva. Kokonaisuus kuitenkin raahaa itsensä reippaasti plussan puolelle. Scorsesen tuorein ei ole sellainen mestariteos kuin haaveilin, mutta se on ehdottomasti hyvä elokuva.

4 / 5

IMDB / Rotten Tomatoes

Martin Scorsesen ohjaama Shutter Island on tarkoitus mennä katsastamaan parin tunnin kuluttua. Odotuslistani kärkikahinoissa nyt jo toista vuotta pyörineen elokuvan ensi-ilta on tänään myös Yhdysvalloissa, joten kulunut viikko on mennyt aika usein Rotten Tomatoesin prosentteja tuijotellessa. On myönnettävä, että tämänhetkiset (ja hyvin pitkälti lopulliset) luvut eivät suuremmin aiheuta luottamuksen vahvistumista taikka odotusten nousua. Tätä kirjoittaessani revikoita on tarjolla 104 skipaletta, ja näistä positiivisia on 68, joka tarkoittaa sitä että ainoastaan 65%:a Scorsesen elokuvan nähneistä on pitänyt siitä.

Positiivisena seikkana kuitenkin mainittakoon se seikka, että mukana näyttäisi olevan useampikin ripakopallinen erittäin kehuvia arvosteluja, joten en nyt ala ihan vielä odotuksiani hylkäämään. Kolmatta täysosumaa Scorseselta tuskin on kuitenkaan peräjälkeen tulossa, mutta jos nyt vaikka sitten seurattaisiin tuota 1990-luvun alun tyyliä. Goodfellasin (arvostelu) perään Scorsese teki erinomaisen trillerin Cape Fear. Paluu mafiaelokuvien pariin tapahtui The Departedissa (arvostelu), joten jos kauniisti saisi pyytää niin miten olisi Cape Fearin tasoinen jännitysnäytelmä, tällä kertaa vain Shutter Islandin nimellä?

Now Playing –podcastia on tullut kuunneltua aika paljon viime aikoina. Heidän tuorein sarjansa on käsitellyt Martin Scorsesen ja Leonardo DiCaprion yhteistyön tuloksia. Seuraavaksi vuorossa on luonnollisesti juuri Shutter Island. Eihän siinä mitään, mutta oliko näiden keskimäärin erinomaista työtä tekevien jeppejen aivan pakko The Departed –jaksonsa päätteeksi todeta, että trailerin perusteella on mahdollista odottaa tiettyjä tapahtumia, jotka jätän nyt tarkemmin määrittämättä. En olisi tästä joku puolitoista vuotta sitten inahtanutkaan, mutta nyt trailerilakon aikana en ollut lainkaan innostunut paljastuksesta – olen nimittäin pyrkinyt pitämään itseni äärimmäisen hyvin spoileripimennossa mitä Shutter Islandiin tulee. Tiesin tuota ennen käytännössä vain premissin, siinä se.

Bonuksena tuo ”spoilattu” juonikuvio vaikuttaa lähtökohtaisesti äärimmäisen kura-alttiilta.

Nooh, pian ei tarvitse enää arpoa.

Viime vuosikymmenen suosikkielokuvieni listailu jatkuu. Tänään on vuorossa sijoille 11-20 yltäneet mestariteokset. Alkuhöpötykset, sijat 21-30 ja “sääntöjä” listaukselle voi käydä lunttaamassa täältä. Koitan saada viimeisen paketin ilmoille sunnuntaina.

Part I: linkki

Lue loput jutusta »

Huomasin juuri jotain. Spoileripelkoni alkaa olla jo sillä tasolla, että näin kovasti odottamani elokuvan kohdalla en viitsinyt edes katsella kuin pari “varmimmalta” näyttävää kuvaa Shutter Islandista. Jokseenkin huolestuttavaa. Toisaalta joku voisi sanoa, että ihan samalla tavalla promokuvissa on spoilereita (tai ainakin päättelyä rutkasti helpottavia seikkoja) kuin trailereissakin. En nyt sentään ala “kuvalakkoa” julistamaan, mutta aivan selvästi olen viime aikoina tullut varovaisemmaksi laajojen kuvagallerioiden katselemisen suhteen. Aika huvittavaa.

Näin ollen en voi kovinkaan kattavasti kommentoida sitä, miltä Shutter Island ensimmäisen ison kuvakasan perusteella näyttää. Tyydyn vain siis toteamaan, että kolme ensimmäistä arvostelua joihin olen onnistunut nokkani työntämään, kehuvat kaikki näkemäänsä. Erityisesti Leonardo DiCaprion roolisuoritus on saanut osakseen positiivisia sanoja. Aika ajoin varsin ylitsepursuavaan hehkuttamiseen sortuva AICN (minähän en moiseen koskaan sorru, enhän?) kirjoitti vaatimattomaan sävyyn näin: “I feel it (Shutter Island) would most likely run off with the top honor and Best Actor for Leonardo DiCaprio” jos elokuva siis olisi ollut mukana tämän vuotuisessa Oscar-rallissa.

19. päivä helmikuuta nähdään, jutteleeko AICN:n Harry täysin sekavia vai onko miehen sanoissa vinha perä. Toivon että on.

Ne kaksi muuta mainitsemaani arviota löytyvät täältä ja täältä kun taas kuvia voi käydä kurkistamassa tuolta.

Puoli-kiva elokuvavuosi 2009 on ohi ja on jälleen aika suunnata katse tuleviin 12 kuukauteen. Sijoitusten jakaminen odotuslistalla on aika lailla toivottoman vaikeaa, eritoten sijat 2-5 olivat yhtä edestakaisin arpomista.

Koitin ottaa listalle vain sellaisia elokuvia, joiden Suomen ensi-iltapäivä on joko 1) tiedossa tai 2) on kaiken järjen mukaan vielä tämän vuoden puolella. Myönnettäköön, että on siellä listalla ainakin yksi “toivotaan, toivotaan” -tapaus.

Odotuslistani vm. 2010 linkin takana.

Lue loput jutusta »

Niin. Enpä voi muuta sanoa, kuin että en keksi nyt ketään parempaakaan henkilöä, jolle HFPA olisi elämäntyöpalkintonsa voinut jakaa. HFPA jatkaa osuvien valintojen putkeaan pystin jakajissa, sillä tunnustuksen tulevat luovuttamaan Robert De Niro ja Leonardo DiCaprio. Martin Scorsese on – kuten olen varmaan jokuseen kertaan aiemminkin kirjoittanut – suosikkiohjaajani ja miehen jokainen elokuva on aika lailla auttamatta odotuslistan kärkikahinoissa. On pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että miehen tuorein projekti löytyy listauksen paalupaikalta.

Parin viime vuoden aikana kun Golden Globe -gaala on ollut mahdollista katsoa, niin juuri Cecil B. Demille -palkinnon luovutus on ollut gaalan varmasti hienoin hetki – siitäkin huolimatta että pystien saajat eivät mitään ehdottomia suosikkejani olekaan olleet. Aikaa on käytetty erittäin runsaasti niin esittely- kuin kiitospuheeseen ja tästä iso plussa niin HFPA:lle kuin tietysti gaalan televisiotuotannosta vastaaville tahoille; Oscar-gaalassa “häivyppäs helvettiin sieltä lavalta” -sävelet alkavat soida jo about kolmannen virkkeen kohdalla.

Martin Scorsese on Jumala.

The Kulmakarvojen seuraava ohjaus, Shutter Island, on pitänyt järkähtämättömästi loppuaan kohti kaartuvan vuoden odotuslistan sijaa nro. 2 alusta alkaen. Korkean sijoituksen sijaan suurempi yllätys on että kyseinen pätkä ei ole ykkösenä. Harvassa ovat nimittäin ne kuviteltavissa olevat skenaariot, joissa en Scorsesen ohjausta paalupaikalle sijoittaisi. Tällainen outous kuitenkin sattui, sillä David Fincherin The Curious Case of Benjamin Buttonista (arvostelu) suollettiin ulos niin vavisuttavaa materiaalia, että olin pakotettu seuraamaan sydäntäni. Onneksi näin tein, sillä olisihan se ollut ikävää jos listan ykkösnimeä ei oltaisi koko vuonna päästy katsomaan. Kaiken lisäksi Benjamin Button täytti aika lailla täysin (aivan liian suuriksi) nousseet odotukset, joten se jopa ihan ansaitsi paikkansa. Toisin kuin edeltävän vuoden ykkössijan pitäjä Body of Lies (arvostelu), joka oli aikamoinen perustuotos.

Shutter Island on tosiaan siirretty vuodelle 2010, tarkemmin ottaen helmikuulle. Mielenkiintoinen siirto, sillä yleisesti ottaen tuota alkuvuotta voidaan pitää aikamoisena roskakorina, varsinkin siinä tapauksessa että elokuvan ensi-iltapäivää siirretään ja uusi julkaisuajankohta sijoittuu sanotaan tammi-maaliskuulle. Tässä kohtaa joudun taas ottaa esille herran nimeltä David Fincher ja hänen Zodiacinsa (arvostelu, top5-kohtaukset). Tuo elokuva on nimittäin se, joka allekirjoittaneelle antaa rutosti toivoa. Zodiac koki 2006/2007 saman kohtalon ja kirjoitin aika pitkän itkuvirren siitä, mitä tämä teki odotuksilleni. Fakta kuitenkin on, että Zodiac on yksi kuluneen vuosikymmenen tiukimmista elokuvista.

Columbia Pictures on perustelut päätöstä puhtaasti rahallisilla tekijöillä. Shutter Islandin uskotaan takovan helmikuussa enemmän rahaa kuin alkuperäisenä julkaisupäivänään (viime vkl) ja ilmeisesti DiCaprio ei olisi ollut saatavilla markkinointihommiin juuri nyt (kuvaamassa Christopher Nolanin Inceptionia). Scorsesen elokuvan budjettia ei ole ilmoitettu, mutta oletettavasti se on – jo ihan näyttelijälistaa katsomalla tämän voi päätellä – reippaasti yli 50 miljoonan dollarin. Siinä mielessä tämä on ikävää, mutta ymmärrettävää. Sen (perkeleen) Oscarin Scorsese jo onneksi meni kokoelmiinsa hankkimaan, joten en ala marisemaan tämän päivämääräsiirron vaikutuksista Shutter Islandin palkintokausimahdollisuuksiin. Ne joka tapauksesta – elokuvan laadusta huolimatta – laskivat reippaasti. Studio – tietenkin – on ilmoittanut, että elokuvan laadulla ei ole mitään tekemistä ensi-iltapäivän siirron suhteen. Todella toivon näin.

Uusi ensi-iltapäivä Jenkkilässä on 19.2.2009. Kivan kuuloisesti elokuva on näillä näkymin saapumassa Suomeen samana päivänä.

Traileri (joka muuten pyörii tuskallisen usein Finnkinossa, siinä on lattiamatot ja mp3-soittimen sisältö tulleet tutuiksi):

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=HYVrHkYoY80[/youtube]

Tagit: David Fincher, Martin Scorsese, odotuslista, Shutter Island, The Curious Case of Benjamin Button, Zodiac

No ainakaan Martin Scorsesea ei voi syyttää innostuksen puutteesta, mies kahmii uusia projektejaan semmoisella tahdilla, että mahtaakohan ehtiä kaikkia edes ohjata ennen hautajaisiaan.

Martin Scorsese is going back to the biopic for his latest project. Scorsese has signed on to direct Sinatra, a biopic of legendary singer/actor Frank Sinatra.

Phil Alden Robinson is writing the screenplay based off the life of the late singer and actor for Universal Pictures and Mandalay Pictures. Both companies have been developing the project for over a year, after securing the star’s life rights and music rights, a process which took years to finish. No production schedule was given at this time (Movieweb).

While director Martin Scorsese has been working a lot with Leonardo DiCaprio as of lately, it seems that another hot actor could be up for the lead in his new biopic. Deadline Hollywood Daily is reporting that Johnny Depp is the front-runner for the Frank Sinatra biopic. (Movieweb)

Pakolliset nopeasti pois alta: Martin Scorsese on suosikkiohjaajani ja teki hän elokuvan mistä aiheesta tahansa, löytyy se odotuslistan top3:sta aina ja poikkeuksetta.

Frank Sinatrasta en nyt oikeastaan tiedä juuri “perustietoutta” enempää, mutta mitä sen perusteella voi päätellä niin ihan elokuvan ainekset miehen elokuvassa on. Näitä muusikkoihin keskittyviä biopiceja nyt tietysti on tällä vuosikymmenellä ja eritoten viimeisen viiden vuoden aikana tullut aika kovalla tahdilla, mutta ei laatuelokuvia koskaan liikaa ole.

Kun vain käsikirjoittajat ja Scorsese itse olisivat tarpeeksi fiksuja tekemään saman tempun kuin ohjaajan edellisessä elämänkertaelokuvassa, loistavassa Aviatorissa (arvostelu) että eivät lähtisikään ahmimaan koko uraa. Aikamatkahyppely voi aina silloin tällöin toimia, mutta noin oletusarvoisesti pidän vahvempana ratkaisuna pienen siivun käsittelyä. Taitavat tekijät saavat rajallisellakin vuosimäärällä kyllä kuvattua henkilön tarpeeksi hyvin, kronikoista kiinnostuneet lukekoot jonkin arviolta kolmestasadasta Frank Sinatra -elämänkerrasta. Tämän asian suhteen näyttää ihan lupaavalta, sillä ainakin IMDB:n synopsiksen mukaan tarkoitus on käsitellä Sinatran mafia-yhteyksiä. Hyvä pojat!

Aikanaan Scorsese ilmoitti yhden “haave-ohjauksistaan” olevan Dean Martin -elokuva. Ne kaksi muuta, The Last Temptation of Christ ja Gangs of New York onkin jo purkitettu. Dean Martin -leffa liittyy asiaan siksi, että 1990-luvulla Scorsese listasi dream castinsa. Frank Sinatran rooli napsahti John Travoltalle. Olen jokseenkin varma, että Travolta kyllä mielellään puhelun Scorseselta vastaanottaisi, mutta olen erittäin, erittäin yllättynyt jos Travolta tullaan Sinatran puvussa näkemään. Scorsese tuntuu olevan kerrallaan aika lailla yhden pääosamiehen takana (Silence tosin vähän sorsii tätä teoriaa), joten Leonardo DiCaprio nyt tuntuu loogisimmalta vaihtoehdolta. Ei mulla Johnny Deppiakaan vastaan tosin mitään ole, vaikka DiCaprion puolesta peukkuja enemmän pidänkin – miehen ote näyttelyyn nyt vain sattuu miellyttämään enemmän. Jos valinta nyt kuitenkin tämän duon välillä tullaan tekemään, niin ei tuossa nyt kovin pahoin metsään voi mennä.

Jösses kertaa kolme:

Director Martin Scorsese wants to have the screenplay Silence be his next movie. Scorsese and Graham King’s GK Films are talking with Daniel Day-Lewis and Benicio Del Toro to star in the main roles. Also in talks to be in the film is Gael Garcia Bernal. The production is expected to start in late 2009 in New Zealand.

The story is set in the 17th century where Jesuit priests travel to Japan to spread the word of the good book. The script is based on a novel of the same name by Shusaku Endo. Jay Cocks did the adaptation. (Movieweb)

Kohtalaisen miehekkään trion on Silence saamassa tekijöikseen. Kyseessä on ‘se kolmas’ Scorsese-elokuva, jonka ohjaaja on aina halunnut tehdä. Ne kaksi muuta ovat The Last Temptation of Christ ja Gangs of New York. Jälkimmäinen ei ainakaan ole Martyn muiden 2000-luvun leffojen tasolla, mutta ehkäpä mies saa nyt jatkettua pari elokuvaa kestänyttä huikeaa virettään. Valitettavasti Jeesuksen viimeisiin päiviin (?) keskittyvä The Last Temptation on edelleen näkemättä.

Rehellisyyden nimissä on tosin myönnettävä, että olen pitänyt Silencea jokseenkin vähiten kiehtovana näistä Scorsesen suuntaan työnnetyistä projekteista. Pörssimaailman korruptioon sijoitettu The Wolf of Wall Street on ainakin puhtaasti synopsiksen perusteella selvästi mielenkiintoisempi projekti. Toivon mukaan Silencen sitten joskus nähtyäni pystyn jakamaan Scorsesen intohimon lähdemateriaaliin – siitäkin huolimatta että en aivan joka sunnuntai jaksa mennä papin eteen polvistumaan ja mautonta leipää nauttimaan.

Pääosavalinnoissa huomio kiinnittyy paitsi siihen, että mukaan ollaan haalimassa kahta erinomaista valintaa niin myös siihen kenen nimeä uutinen ei sisällä. Kolmessa edellisessä Scorsesen elokuvassa pääroolin hoitanut Leonardo DiCaprio ei näyttäisi olevan tällä kertaa mukana; ainakaan vielä tässä vaiheessa. Vaikka miehen faniklubiin ehdottomasti itseni laskenkin, niin hirveän harmissani tästä en voi olla. Minun ainakin on paljon helpompi kuvitella Day Lewis ja Del Toro munkkeina kuin sittenkin vähän turhan poikamaiselta tuntuva DiCaprio. Leonardo tosin on jo osoittanut olevansa valmis Äijä-rooleihin, joten miksipä ei tämäkin olisi onnistunut.

Jos ‘näillä kuitenkin mennään’, niin mikäs on edetessä. Vaikka en voikaan sanoa Daniel Day Lewisin kuuluvan ehdottomiin suosikkeihini, niin samaan virkkeeseen on kuitenkin pakko tunkea se fakta, että kyseessä on yksi tämän hetken parhaita näyttelijöitä. Ja ei, nuo kaksi asiaa eivät ihan aina kohtaa. Benicio Del Toro on onneksi sen kaliiberin tekijä, että hän tuskin jää tippaakaan Day Lewisin varjoon. Tässä on sellainen parivaljakko, että päähenkilöiden tunteiden kuvaamiseksi ei suuremmin dialogia kaivata.

Menee aikanaan julkaisuvuotensa odotuslistan kärkeen.

Erinomainen elokuvavuosi 2008 on ohi ja aika kääntää katse tulevaan. Ainakin ennakkoon katsoen vuodesta 2009 näyttäisi tulevan niin ikään upea. Useilta suuresti arvostamiltani ohjaajilta tulee teattereihin uusi elokuva. Tarjontaa olikin vähintään riittävästi top10:n tarpeisiin, top20 olisi ollut selvästi helpompi.

Koitin nakata listalle vain sellaisia elokuvia, joiden Suomen ensi-iltapäivä on joko 1) tiedossa tai 2) on kaiken järjen mukaan vielä tämän vuoden puolella. Esimerkiksi Terrence Malickin lupaavanoloinen The Tree of Life on Yhdysvallosisakin asetettu epämääräisesti ‘vuodelle 2009′. Voi toki olla että tämänkaltaiset pätkät saadaan ennen vuodenvaihdetta myös Suomeen, mutta todennäköisyys sanoo että varsinkaan niin sanottujen ‘Oscar-elokuvien’ kohdalla tämä ei tule olemaan tilanne. Odotuslista voi vuoden edetessä muuttua, mutta nyt mennään näillä:

Alustus ohi, top10 odotetuimmat elokuvat vm. 2009 …

Lue loput jutusta »

Martin Scorsese plus Robert De Niro on aika lailla maaginen yhdistelmä. Kun ensin mainittu ohjaa ja jälkimmäinen häärää kameran edessä, on valkokankaalle marssitettu sellaisia klassikkoja kuin Raging Bull (arvostelu), Taxi Driver (arvostelu) ja Goodfellas (arvostelu). Siinä missä Scorsese on pitänyt korkean tasonsa läpi 2000-luvun uuden johtotähtensä Leonardo DiCaprion kanssa, ovat De Niron tähtihetket ovat olleet pirun harvassa. Parivaljakon toistaiseksi viimeinen yhteistyö Casino valmistui vuonna 1995 ja sen jälkeen seuraavaa projektia on arvottu useampaankin otteeseen. Tuoreimman yrittäjän nimi on I Heard You Paint Houses.

Paramount Pictures is plotting a return to organized crime for Martin Scorsese and Robert De Niro. Studio has set Steve Zaillian to adapt “I Heard You Paint Houses,” the book about the mob assassin who many believe was involved in the death of Teamster boss Jimmy Hoffa.

Scorsese is attached to direct. De Niro will play Frank “the Irishman” Sheeran, who is reputed to have carried out more than 25 mob murders. (Variety)

No eihän tuosta oikein voi olla innostamatta. De Niron ura on jo pitkään ollut aika lailla vapaassa pudotuksessa, mutta haluan kuitenkin uskoa että hänen kaltaisensa lahjakkuus ei noin vain kadota kykyjään. Tarvitaan vain oikea projekti ja tarpeeksi vaativa ohjaaja saamaan De Nirosta paras irti. Eikä nyt ihan heti tule mieleen ketään parempaa yrittäjää kuin Scorsese, tuskinpa De Niro edes kehtaa lusmuilla Scorsesen ohjauksessa vaikka miehet tunnetusti pitkäaikaisia ystäviä ovatkin.

Siitä ei valitettavasti ole tietoa, missä vaiheessa I Heard You Paint Houses siirtyy tuotantoon, sillä Varietyn mukaan Scorsese ei ole vielä päättänyt seuraavaa projektiaan. Tarjotuista ehdokkaista tämä vaikuttaa kaikkein mielenkiintoisimmalta, vaikka Scorseselta tietysti on rikoselokuvia jo nippu nähtykin. Sen verran loistavia ja kuitenkin sopivasti erilaisia ne ovat, että ei yksi (tai vaikka useampi) lisää pahaa tee.

Odotuslistan ykkönen, vuosi vain on vielä hukassa.

Martin Scorsesen usein väitetysti paras elokuva, kolmen vuosikymmenen ajan romantisoimatonta mafiaelämää seuraava Goodfellas tuli jälleen heitettyä DVD-soittimeen. Tämänkertainen katselukokemus erosi edeltäjistään siinä määrin, että voisin väittää Goodfellasin vasta nyt iskeneen koko voimallaan: aiemmillakin kerroilla Scorsesen ohjaus maistui toki vallan erinomaiselta, mutta jotain oli kuitenkin aina jäänyt puuttumaan. Virheetön elokuva Goodfellas ei vieläkään ole, mutta ei nyt kovin kaukanakaan siitä. Tähän mennessä olen pitänyt Casinoa jonkin verran Goodfellasia parempana; onko se sitä yhä taitaa selvitä hyvinkin pian kun kyseinen mestariteos kiepsautetaan DVD-pyörittimeen.

“As far back as I can remember, I’ve always wanted to be a gangster.”. Henry Hill (Ray Liotta) tiesi jo nuorena, mitä tahtoi. Seitsemältä alkava ja neljältä loppuva työpäivä ei miellyttänyt, vaan elämältä täytyi saada enemmän. Rahaa, naisia, valtaa ja tämän kaiken piti käydä helposti. Goodfellasin miespääosakolmikon täydentää ryhmän pääasiallisina aivoina toimiva Jimmy Conway (Robert De Niro) sekä erittäin tulisieluinen suuri pieni mies Tommy DeVito (Oscarin roolista voittanut Joe Pesci). Vaikka juliste muuta saattaa antaakin ymmärtää, on Henry Hill elokuvan selkeä päähenkilö, mafiaelämään tutustutaan nimenomaan hänen kauttaan.

Goodfellasin ensimmäiset arviolta 20 minuuttia ovat käsittämätön vahvaa elokuvaa. Henry Hillin nuoruusvuosia kerrataan nopeasti asiasta toiseen edeten, yhtenäisyyttä kuitenkaan kadottomatta. Ray Liottan kertojaääni toimii kuin ajatus, se tuntuu suorastaan välttämättömyydeltä. Ei kuvien ymmärtämisessä, vaan osana tunnelman luomista. Alun kohtaus elokuvan keskeltä vie katsojan nopeasti maailman ytimeen, mutta onko kohtaus sittenkään välttämätön, on kyseenalaista. Moinen nutina jää kuitenkin nopeasti unholaan: lapsuusajat lopettava kamera-ajo Liottan kengistä kalliin puvun kautta miehistyneisiin kasvoihin nostaa hahmon hienosti seuraavalle askelmalle.

Goodfellasin roolisuoritukset ovat ilman poikkeuksia viimeisen päälle hienoa katseltavaa. De Niro oli Goodfellasin kuvaamisen aikoihin vielä sellaisessa iskussa, ettei nykypäivän kaltaisia rimanalituksia tarvitse jännittää. Joe Pesci tekee kaljapullon kokoisesta varrestaan uskottavan kovan jätkän. Lorraine Braccoon tuli tällä katselukerralla kiinnitettyä huomattavasti aiempia katselukertoja enemmän huomiota. Vahvojen miesnäyttelijöiden keskellä hän puolustaa erinomaisesti paikkansa, ja hahmojakin on paljon enemmän kuin pakollinen nainen päähenkilön rinnalla. Brasccon lisäksi Goodfellasista on pongattavissa bussillinen muitakin The Sopranosin sivuosanäyttelijöitä.

Pääroolissa Ray Liotta ei ehkä aivan ole Pescin ja De Niron karismaattisten olemusten tasolla, mutta samaan sarjaan Liotta kuitenkin tämän yhden kerran yltää. Henry Hill on edelleen selkeästi Liottan vahvin rooli, jonka varassa väittäisin hänen näyttelijäuransa nykyisinkin varsin voimakkaasti hengittävän.

Scorsesen elokuva on täynnä muistettavia kohtauksia: yökerhoista otetaan paljon irti, “funny how?” ja keittiön kautta kulkeva loistelias kamera-ajo kuuluvat ehdottomasti klassikkokohtauksiin. Muutoinkin kamera tuntuu aina tekevän oikeat asiat oikeaan aikaan, Goodfellasissa on tyyliä. Kohtaus kohtauksen perään on ladattu juuri oikealla tunnelmalla. Vaikka valtaosa Goodfellasista onkin jatkuvaa tykitystä eteenpäin, olen kuitenkin edelleen – joskin vähemmissä määrin kuin aiemmin – sitä mieltä, että elokuva menettää hetkeksi otettaan pian sen jälkeen, kun Pesci on opettanut tarjoilijalle tanssiaskelia.

Suvantovaihe ei kuitenkaan ollut kauaa harminani. Goodfellasia on paljon kiitelty sen ‘romantisoimattomasta mafiakuvauksesta’. Scorsese esittelee moralisoimatta myös niitä rikollisen elämän juhlallisia puolia, mutta mafia-arjen likainenkaan puoli ei jää epäselväksi. Tappaminen, ryöstäminen ja reipas elämäntyyli kuvataan puunhalaajien harmiksi vääristyneenä arkena, eikä ehdottomana pahana jota jokaisen tulisi välttää. Kun uloste lopulta osuu tuulettimeen, ei Henry Hill pyydä armoa anoen anteeksi tekojaan; sen sijaan häntä lähinnä harmittaa kaiken sen hyvän menettäminen, johon hän oli nuoren elämänsä aikana ehtinyt tottua.

Goodfellasin juonella ei ole suuremmin väliä, sillä kuten monesti aiemminkin ja tämän jälkeenkin, henkilöt – ei nerokas tarina – ovat Martin Scorsesen ohjauksen pääosassa. Vajaan kahden ja puolen tunnin aikana ehditään nähdä paljon: Goodfellas tuntuu hyvässä mielessä minisarjalta. Ainakaan itselleni Goodfellasin kiinnostavinta antia eivät ole juonenkäänteet, vaan pikemminkin se miten mafiaveljet niihin reagoivat. Toinen suuri kiintopiste on elokuvan maailma: vaikka hautakuoppaa kaivetaan, puukkoa käytetään muuhunkin kuin leivän pilkkomiseen ja vankilakin tulee tutuksi, niin rikollinen elämäntyyli ei silti menetä täysin loistoaan missään vaiheessa.

5 / 5

IMDB / Rotten Tomatoes

Arvostelu: linkki

Top20-lista on pysynyt samankaltaisena koko Leffablogin lyhyen elinajan. Viime aikaiset katsomiset ovat kuitenkin pakottaneet tekemään luetteloon pari muutosta. Mukaan olen ottanut kolme uutta elokuvaa, joista yksi on roikkunut kynnyksellä jo pidempään (17. Raging Bull, arvostelu), toisen arvo nousi juuri riittävästi uusintakatselulla (18. Fight Club, arvostelu) ja kolmas oli kokonaan uusi tuttavuus (20. Annie Hall, arvostelu). Listalta joutuivat lähtemään ex-16. Garden State (arvostelu), ex-18. The Others sekä ex-20. Lilja 4-ever.

Kuten pois tiputettujenkin elokuvien sijoista voi päätellä, lista ei ole mikään sementoitu kokonaisuus. Kun vain 20 elokuvaa ‘saa’ nimetä, lista voi hyvinkin vaihdella vähän mielentilasta riippuen. Niin tai näin, tällä hetkellä Top20-lista näyttää tältä:

01. Mulholland Drive
02. Aliens
03. Godfather Part 2
04. Godfather Part 1
05. Terminator 2
06. Alien
07. C’era una volta il West
08. Das Boot
09. Gladiator
10. L.A. Confidential

11. Se7en
12. Almost Famous
13. Moulin Rouge!
14. Eternal Sunshine of the Spotless Mind
15. Lost in Translation
16. Casino
17. Raging Bull
18. Fight Club
19. Traffic
20. Annie Hall

Aika tarkalleen vuosi sitten huhuttiin Martin Scorsesen lisänneen työlistalleen satukirjaan perustuvan The Invention of Hugo Cabretin. Nyt nuo huhut ovat käyneet toteen:

Martin Scorsese has recently signed on to direct the feature film adaptation to The Invention of Hugo Cabret. The children’s book adaptation will be written by John Logan.

The Invention of Hugo Cabret was written by Brian Selznick and is about a 12-year-old orphan living in a Paris train station in 1930. He becomes embroiled in a mystery involving his father and a robot. No word on when production for The Invention of Hugo Cabret is scheduled to start. (Movieweb, Variety)

Martin Scorsese on, jos yksi nimi täytyy mainita, suosikkiohjaajani. Miehen jokainen elokuva on aika lailla automaattinen odotuslistan ykkösnimi, ensi vuonna tosin saattaa tehdä tiukkaa kun myös James Cameronin ensimmäinen ohjaustyö reiluun kymmeneen vuoteen saapuu teattereihin. Tämä projekti ei kuitenkaan suurempia intohimoja herätä, ainakaan jos tarkoitus on lapsille suunnattua tarinaa ruveta värkkäämään. Aikaisemmin tuli kirjoiteltua niitä näitä, eivätkä näkemykset ole tuosta juuri muuttuneet. Sanotaan kuitenkin vielä lisäyksenä, että vaikka kyseessä ilmeisesti onkin yösaduksi kelpaavan romaanin filmatisointi, toivoisin että Scorsese lähtisi tekemään siitä vähän aikuisempaa versiota.

Kuten kaikki ovat varmasti jo kuulleet muutamaan kertaan (eivät tosin tällä blogilla), niin jenkkikäsikirjoittajien lakko on viimein ohi. Sen johdosta studiot ovat pikkuisen sekoittaneet ensi-iltapakkojaan. Paramount Picturesin muutoksista nämä kolme ovat ne allekirjoittaneen vinkkelistä kiinnostavimmat nimikkeet:

David Fincher’s The Curious Case of Benjamin Button has been pushed back from November 26th 2008 to December 19th 2008.

Sam Mendes’ Revolutionary Road remains on track for a December 19th 2008 release, but Paramount Vantage will take over all distribution meaning it’ll be a limited platform release starting that day.

The Martin Scorsese-directed Shutter Island will now open on October 2nd 2009. (Dark Horizons)

Fincherin ja Mendesin leffat pyörähtävät molemmat siis teattereihin vasta joulukuun 19. päivä, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että niitä ei tulla vuoden 2008 aikana Suomessa näkemään. Molemmat löytyvät kuitenkin tuolta oikealta löytyvästä ‘top 10 odotetuimmat vm. 2008′ -listasta, joten jotain uutta sinne pitäisi vissiinkin käydä heittämässä.

Scorsesen Shutter Islandin ilmestymisajankohta saattaa tietysti vielä muuttua, tuohon 2.10.2009 on kuitenkin semmoiset lähes kaksi vuotta aikaa. Lokakuinen ensi-ilta kuitenkin onneksi tarkoittaa sitä, että hullun murhaajan metsästys nähtäneen Suomessakin jo ennen vuosikymmenen vaihtumista. Jösses kun 2000-luku onkin mennyt nopeasti. Lapsena kesät kesti vuoden ja 90-luku oli kokonainen elämä.

Mihinkähän tuokin nyt taas liittyi.

Martin Scorsesen tulevan ohjauksen nimi on muutettu. Shutted Island -romaaniin perustuva filmatisointi tullaan teatterilevityksensä aikana tuntemaan nimellä Ashecliffe (lähde). Kyseessä on tarinan kannalta oleellisen mielisairaalan nimi. Kaikella kunnioituksella pytingin nimeäjää kohtaan, mutta olisihan sitä voinut tietysti jotain helpomminkin muistettavaa keksiä. Typotan kyllä paljon muutenkin, niin sitten vielä tuollainen Ashecliffe. Jos minä olisin saanut päättää niin The Most Anticipated Film of 2009 olisi ollut varsin korkealla listalla. Vähän pitkähän tuo olisi ollut, mutta ainakin hyvin kuvaava.

Mainos sieltä mielenkiintoisemmasta päästä. Martin Scorsese löytää kolmisen sivua Key to Reserva -nimisen elokuvan käsikirjoitusta. Alun perin tarinan piti siirtyä valkokankaalle toisen arvostetun ohjaajan, Alfred Hitchcockin toimesta. Alfred-setä kuitenkin makaa jo mullan alla, joten Scorsese on ohjannut käsikirjoituksen sivut Hitchcock-tyyliin. Niille, jotka osaavat ‘jännityksen mestarina’ tituleeratun Hitchcockin työt ulkoa, pätkä tarjoaa varmasti jatkuvia ‘tuo on tuosta leffasta’ -ilmiöitä. Ihan kiinnostavaa katsottavaa, vaikka ei H:n fanipoikiin kuuluisikaan.

Linkki: Key to Reserva ala Scorsese