Paul Thomas Anderson ei saanut 2000-luvulla aikaiseksi kuin kaksi kokopitkää elokuvaa. Laatu kuitenkin sananlaskun mukaan korvaa määrän. PTA:n kohdalla näin todella on: karismaattisen There Will Be Bloodin (arvostelu, top5-kohtaukset) lisäksi herra ohjasi hurmaavan vinksahtaneen Punch-Drunk Loven. Härpäkemyymälässä työskentelevän Barry Eganin (Adam Sandler) maailma pärisee liitoksistaan: tielle ilmestyy piano, lentoyhtiö tarjoaa liki ilmaisia lentopisteitä ja ovesta kävelee sisään punamekkoinen Lena (Emily Watson). Rankemmankin urhon pakki menisi moisesta sekaisin.

Barryn elämä on kolkko, tyhjä ja epävarmuuksien täyttämä. Ihastuttavana lisänä hänen arkeaan rytmittävät hermoraivarit, joiden seurauksena metsää lakoaa ja seinää kaatuu. Adam Sandler on pitkälti saman näköinen ja oloinen kuin muissakin elokuvissaan, mutta osoittaa kuitenkin muutoin todella harvoin nähtyä dramaattista kyvykkyyttä. Hänen käsissään roolihahmo on koomisuudestaan huolimatta traaginen ja surullisuudessaan helposti lähestyttävä.

Punch-Drunk Love hyväksyy sekä päähenkilönsä että maailmansa omituisuudet kylmäpäisen viileästi. Huumori rakentuu vaivattomasti, melkeinpä täysin ilman sen suurempaa yritystä. Absurdit tilanteet eivät vaadi alleviivausta tehdäkseen vaikutuksen. Elokuvan hahmot suhtautuvat hämmentäviin tilanteisiin arkisen hölmistyneesti. Tosikoksi Paul Thomas Andersonia ei voi syyttää, sillä elokuvassa on roimasti aidosti hauskoja hetkiä, jotka eivät kuitenkaan katko yleistunnelmalta siipiä, vaan pikemminkin vahvistavat sitä.

Paul Thomas Anderson on mestarillinen ohjaaja ja hänen persoonallisen ja mukautuvan kädenjälkensä sivallukset ovat kaunista seurattavaa myös Punch-Drunk Lovessa. Kohtaukset on rytmitetty omillaan toimiviksi yksiköiksi, joiden tahditus on jotakuinkin täydellistä. Kameratyöskentely ja leikkausvälit elävät samassa rytmissä kuin Eganin päänsisäinen maailma. Hilpeän lempeällä musiikilla vahvistetaan tunnelmaa entisestään. Erityisesti mieleen jäi Barryn naisseuranumeroon soittaminen. Ilman leikkauksia toteutettu kohtaus pureutuu tilanteeseen tarkkanäköisen tuimasti tuomiota jakamatta. Viimeistään tuolloin katsoja oppii tuntemaan elokuvan päähenkilön.

Adam Sandler ja Emily Watson ovat molemmat sympaattisessa vireessä. Heidän välinen kemiansa on hellyttävää katseltavaa. Watsonin esittämä Lena on Barryyn verrattuna hyvin ”normaali” kadun tallaaja. Hänessä kuitenkin tuntuu kaiken aikaa olevan jotain hyvällä tavalla outoa, tavis-mystiikkaa. Muut henkilöhahmot jäävät selvästi ihastuvaisten varjoon. Mainitsemisen arvoinen on Barryn seitsenpäinen siskolauma, joka holhoamisellaan herättää välitöntä pakokauhua.

Puolentoista tunnin pituutensa kanssa Punch-Drunk Loven täytyy kärsiä jonkinlaisesta alemmuuskompleksista PTA:n filmografiassa. Jos tuo elokuvan arvosanassa oleva miinus jostain tulee, niin se on sitten varmaankin juuri tuo elokuvan pituus. Vaikka Punch-Drunk Love onkin raikas ja sisältörikas elämä-haahuilu, niin olisin mielelläni nähnyt eritoten Barryn ja Lenan välillä lisää kohtauksia. Mitään elokuvasta ei kuitenkaan varsinaisesti puutu, joten tämä puhuu pikemminkin tarjoillun materiaalin koukuttavuudesta. Tahdon lisää samaa soppaa.

Paul Thomas Andersonin mukaan hän halusi Punch-Drunk Lovella murtaa hänestä muodostuneen ohjaaja-kuvan; tarjolla olisi muutakin kuin pitkää ensemble-draamaa. Punch-Drunk Love kieltämättä onnistuu tässä mitä mainioimmin. Se on hämärä ilopilleri muutoin varsin synkänpuoleisessa filmografiassa. Yhtä asiaa PTA ei kuitenkaan Sandlerinkaan kanssa kykene muuttamaan: ohjauksen tulos on loistava.

5- / 5

IMDB / Rotten Tomatoes

Viime vuosikymmenen suosikkielokuvieni listailu saapuu päätökseensä. Nyt vuorossa on siis sijoille 1-10 yltäneet varsin kelvolliset elokuvat. Alkuhöpötykset ja “säännöt” listaukselle voi käydä lunttaamassa täältä.

Sijat 11-20: linkki
Sijat 21-30: linkki

Lue loput jutusta »

Tsekkasin pari päivää sitten Paul Thomas Andersonin ohjauksen / käsikirjoituksen There Will Be Blood (arvostelu) toisen kerran. Avatarin (arvostelu) jälkeen oli hienoa nähdä, kuinka yksinkertaisesti vahvoilla hahmoilla ja väkevällä kerronnalla voidaan luoda mestariteos, eikä siihen todellakaan tarvita uusinta uutta tekniikkaa. Ensimmäisellä kerralla There Will Be Bloodista jäi päällimmäisenä mieleen Daniel Day-Lewisin käsittämättömän hieno roolityö. Nyt on kuitenkin pakko todeta, että kuten muutkin huippuelokuvat, niin myös tämä on ohjaajansa työnäyte. Harvoin näkee yhtä lumoavasti yhteen soljuvia kohtaus. Jokainen kuva, nuotti, kamera-ajo ja dialoginpätkä tuntuvat osuvan maaliinsa. Lopputulos on lumoava, harvoin 2½h on elokuvan parissa näin nopeasti kulahtanut. Lopun 20 minuuttinen on silti hiuskarvan verran heikompaa elokuvaa kuin sitä edeltävät reilut pari tuntia.

5 / 5

Linkin takana top5-kohtaukset, joiden valinta ei todellakaan ollut helppoa. Tarjolla on – luonnollisesti – spoilereita.

Lue loput jutusta »

Näin:

Paul Thomas Anderson is presently working on an untitled period drama that will star Philip Seymour Hoffman. Hoffman is going to play the founder of a new religious organization in the 1950s. Pending a finished script from Anderson, the studio is waiting to make the film with a budget of $35 million. (Movieweb)

Paul Thomas Anderson on papereissani tamimaisesti ilmaistuna kiistatta kovimpia ohjaajanimiä. Säälittävästi miehen esikoispitkä, studion kanssa helvetillisen kamppailun läpi käynyt Sydney on edelleen näkemättä, mutta miehen muut elokuvat ovatkin iskeneet toinen toistaan kovemmin. Boogie Nightsin kohdalle olin ensimmäisellä kerralla tavalla tai toisella sekaisin, enkä pitänyt näkemästäni. Nyt on kolme katselukertaa takana ja on hiljalleen myönnettävä, että kaippa kyseessä aika likellä viiden tähden elokuva on. Joskin sellainen outous leffaan liittyen tulee mieleen, että olen antanut itselleni ymmärtää että tarinan loppupuolelle sijoittuva huumeryöstö olisi jotenkin “the kohtauksen” maineessa – itselleni kyseinen jakso edusti pientä tasonlaskua. Ehkä senkin mahtavuus aukeaa ensi kerralla, Boogie Nightisista kun tuntuu paranevan joka kerta.

Miehen viimeisin ohjaustyö, There Will Be Blood (arvostelu) on kuitenkin ehkä sitten kuitenkin Paul Thomas Andersonin vahvin ohjaustyö. Arvostelun kirjoittamisen jälkeen en ole elokuvaa toistamiseen nähnyt, mutta syystä tai toisessa mielessä on vahvistunut sellainen näkemys, että tässä jos jossain elokuvassa on kasvuvaraa. Johtuneeko sitten juuri erittäin väkevästä päähenkilöstä ja upeasta kuvastosta, että viime vuoden elokuvista The Assassination of Jesse James by the Coward Robert Fordin (arvostelu, top5-kohtaukset) ja juuri There Will Be Blood ovat jääneet selvästi vahvimmin päähän pyörimään – vakuuttavia elokuvia.

There Will Be Blood oli ensimmäinen Paul Thomas Andersonin ohjaus, jossa Philip Seymour Hoffmania ei nähty. Pitkälti juuri Andersonin ohjauksesta tehdyistä roolitöistä johtuen Hoffmanille kasvoi loistavan sivuosanäyttelijän maine. Capote kuitenkin korjasi tilanteen ja nyt Hoffman tekee aika lailla pelkästään päärooleja. Andersonkin ilmeisesti aikoo korjata viimekertaisen cast-outoutensa ja heittää Hoffmanin elokuvan kiintopisteeksi. Ihan turha mainitakaan, mutta naputellaan tämä itsestäänselvyys nyt kuitenkin: Hoffman on sen tason näyttelijä, että en epäile lainkaan etteikö hän tekisi erittäin, erittäin vahvaa roolisuoritusta. Mies kun sattuu nykyvireessään olemaan sellaisessa tikissä, että teki hän mitä tahansa, on tulos erityislaatuinen.

Elokuvavuosi 2008 oli erinomainen. Alla olevan linkin taakse kasaamani top10-listan karsin yhteensä 41 sellaisesta näkemästäni elokuvasta, jotka joko 1) saivat Suomessa teatteri-ensi-iltansa vuoden 2008 aikana tai 2) saivat DVD-ensi-iltansa Suomessa vuoden 2008 aikana ilman että olivat lainkaan käyneet teatterikierroksella. Viime vuonna top10 näytti tältä.

Pidemmittä puheitta, top10 elokuvat vm. 2008 …

Lue loput jutusta »

There Will Be Blood saapuu sitten vihdoin ja viimein kuluvan viikon perjantaina Jyväskylän Finnkinoon. Kyllästyin kuitenkin odottamaan, joten DVD-soitin pääsi töihin. Kahdeksan Oscar-ehdokkuutta ja näistä kaksi voittoa raapinut Paul Thomas Andersonin ohjaus on erinomainen, liki täydellinen elokuva. Täysiä pisteitä en sille kuitenkaan ehkä lähde antamaan, sillä samalla tavalla kuin Coenin veljesten upeassa No Country for Old Menissa (arvostelu), myös There Will Be Bloodissa on pientä korjattavaa. Parhaimmillaan molemmat leffat ovat kuitenkin elokuvaa hienoimmillaan.

Daniel Day-Lewis on ihmisiä vihaava ja rahaa ahnehtiva Daniel Plainview, jonka ainoa linkki inhimillisyyteen tuntuu olevan hänen alle 10-vuotias poikansa / yhtiökumppaninsa (Dillon Freasierille). “If I say I’m an oil man, you would agree. I’m a family man – I run a family business. This is my son and my partner, H.W. Plainview.” There Will Be Blood on ensin hahmotutkielma ja vasta kauan sen jälkeen juonielokuva. Itse tarina tai sen käänteet eivät ole kovinkaan oleellisia, vaikka eittämättä kiinnostavaa seurattavaa ovatkin. Yli kaksi ja puolituntisen elokuvan aikana luodaan syvä ja monin paikoin epämiellyttävä katsaus mieheen nimeltä Daniel Plainview.

Paul Thomas Anderson on sanonut There Will Be Bloodin olevan hänen kauhuelokuvansa. Yhtäläisyyksiä kyseisen genren ja There Will Be Bloodin välillä kieltämättä on. Erityisesti musiikin käyttö on upeaa. Riipivän kauniita sävellyksiä kuullaan, kun öljy on läsnä fyysisesti tai verbaalisesti. Musta kulta on Daniel Plainviewin hirviö, demoni jota hän ei pääse pakoon. Eikä hän haluakaan. Kilpailuvietti ja tarve olla alansa paras menevät kaiken muun edelle. Plainviewin kehitystä voi halutessaan kritisoida siitä, että hahmo ei tarinan edetessä suurestikaan muutu. Ilman suunnanmuutoksia There Will Be Blood saa kuitenkin sanomansa huomattavasti terävämmin perille.

There Will Be Blood kieroutuu liki täysin päähenkilönsä ympärille. Tämä on varmasti ongelma joillekin, sillä Daniel Plainview ei ole perinteisessä mielessä miellyttävä ihminen. Hän on kuitenkin – hieman samaan tapaan kuin vaikka Taxi Driverin (arvostelu) Travis Bickle – erittäin kiinnostava ja traaginen hahmo. Plainviewin toivoo lopettavan tiettyjen asioiden tekemisen, eikä häntä pysty tavanomaisella moraalikäsityksellä varustettu ihminen kovinkaan aukottomasti puolustelemaan. Vaikka Danielin suhde poikaansa onkin ajoittain hempeä, tulee se kuitenkin tiukan paikan tullen vasta toisena isän arvojärjestyksessä.

Daniel Day-Lewisin maanista roolisuoritusta on kehuttu maasta taivaaseen. Eikä syyttä. Oscarinkin tuonut näyttelijätyö on alusta alkaen täydellistä. Kyseessä ei välttämättä ole yksi suosikkirooleistani, mutta Day-Lewisin tulkinta on silti yksi vahvimmista koskaan näkemistäni. Jos jotain kitinää haluaa löytää, niin elokuvan loppuhetkillä Day-Lewis sortuu mielestäni pienoiseen ylinäyttelyyn. Tulkinta on kaiken aikaa äärimmäisen intensiivistä, mutta kuppi ei kuitenkaan mene nurin ennen aivan loppua.

Vaikka Day-Lewis onkin There Will Be Bloodissa virtuoosimainen, ei hän täysin tallo muita näyttelijöitä jalkoihinsa. On totta, että sivuhenkilöihin ei kummemmin uppouduta, mutta se ei ole tarpeellistakaan. Plainview kyykyttää muita ihmisiä, mutta Day-Lewis antaa tilaa vastanäyttelijöillekin pysymällä kuitenkin itse kohtausten keskipisteenä. Erityisesti ensimmäisen elokuvaroolinsa tehneelle Dillon Freasierille Plainview jr:na on nostettava hattua. Hän pystyy pitämään pintansa, vaikka vastanäyttelijä tekeekin yhtä kaikkien aikojen rooleista.

Yksi poikkeuksellinen roolisuoritus on valitettavasti saanut aikaan sen, että monesti tuntuu unohtuvan kuinka hieno kokonaisuus There Will Be Blood on. On sitä ennenkin nähty yhden upean roolin varassa kelluvia leffoja, jotka eivät kuitenkaan lopulta ole sen suurempia merkkipaaluja. Paul Thomas Anderson on aiemminkin ohjannut upeita tarinoita, joten ei ole mikään ihme että There Will Be Blood toimii näin hienosti. Elokuvan ensimmäinen tunti on jotain aivan poikkeuksellisen upeaa. Daniel Plainviewin hahmon peruspiirteet ja elokuvan hengen luova lähes dialogiton ensimmäinen 10-15 minuuttia on välitön klassikkojakso. There Will Be Blood on Paul Thomas Andersonin uran tähän mennessä paras elokuva. Parantamisenkin varaa kuitenkin löytyy. Viimeisillä hetkillä niin Day-Lewisin näyttely kuin hahmon teot ovat hieman yliampuvia.

“I’m finished.”

4½ tai 5 / 5

IMDB / Rotten Tomatoes

Jo pitkään 22.2.2008 on ollut merkattuna kalenterissa. Parin päivän päästä Suomen ensi-iltansa saa nimittäin Paul Thomas Andersonin ylistetty There Will Be Blood. Valitettavasti elokuva on ilmeisesti tulossa Suomeen vain kolmen kopion saattelemana. Näin ollen Jyväskylässä leffaa ei ainakaan vielä ole mahdollista nähdä. Odotuslistan kärkipäässä olevan elokuvan olisi niin kovin mielellään nähnyt heti kun mahdollista. Suolaa haavoihin lisää se, että sunnuntain ja maanantain välisenä yönä järjestetään Oscar-gaala. Paras elokuva -ehdokkaista on nyt neljä nähtynä, There Will Be Bloodin ollessa se ainoa puuttuva palanen. Tänäkään vuonna en siis näe koko viisikkoa ennen voittajan julkistamista.

Sääli.

Kaikki Oscar-ehdokkaat: linkki

Best Picture:

Atonement (7 ehdokkuutta)
Juno (4)
Michael Clayton (7)
No Country for Old Men (8)
There Will Be Blood (8)

Näillä siis mennään. Kovasti olen veikkaillut, että Atonement (arvostelu) ei selkeästä Oscar-elokuva -statuksestaan huolimatta viiden ehdokkaan joukkoon lopulta päätyisi. No mukanahan se perhana on, ilmeisesti Akatemia ei katsonut elokuvasta kuin ensimmäisen 40 minuuttia. Ohjaaja-ehdokkuuden puute ei tosin ennakoi sille hyvää parhaan elokuvan pystiä ajatellen. Junolla on viisikosta vähiten ehdokkuuksia, mutta ne ovat kaikki ns. tärkeissä kategorioissa (naispääosa, elokuva, ohjaus, käsikirjoitus). Viisikon kevyt vaihtoehto lienee kuitenkin mukana lähinnä osallistumisen ilosta.

Michael Claytonia (arvostelu) ei voi enää tässä vaiheessa pitää minkäänlaisena yllätyksenä, mutta ennen palkintokauden alkamista kovin harvat sitä viisikkoon ehdottivat. Hyvä kuitenkin näin, kyseessä on mielestäni viime vuoden toiseksi paras elokuva. Paras eli Zodiac (arvostelu) ei saanut yhtä ainutta ehdokkuutta, jokunen jämänominaatti olisi saattanut irrota jos David Fincherin ohjaus olisi saapunut teattereihin alkuvuoden sijaan vaikka marraskuussa.

Jos järjellä ajatellaan niin tärkeimpien palkintojen kohtalot tulevat ratkaisemaan Paul Thomas Andersonin ohjaama There Will Be Blood (Suomeen 22.2) sekä Coenin veljesten No Country for Old Men (15.2). Yleensä ennakkosuosikin viittaa kantaa eniten ehdokkuuksia saanut elokuva, nyt tilanne on nominaattien suhteen tasan. Herkullisesti Blood ja Country ovat vastatusten niin käsikirjoituksessa, leikkauksessa, kuvauksessa kuin äänileikkauksessa ennen kahden viimeisen kategorian (ohjaus, elokuva) julkistamista. Silmänsä gaalan ajan auki pitäville siis tippuu varsin luotettavia vihjeitä jo ennen viimeistä vihellystä. Mitenkään mahdottomana en pitäisi sitäkään, että Coenit veisivät parhaan ohjaajan Oscarin kun taas Blood palkittaisiin vuoden elokuvana.

Yllätyksiä, niitähän aina tarvitaan. Atonementin voi ehkä sellaiseksi laskea. Pahimpana pettymyksenä voi kuitenkin pitää Into the Wildin lähes totaalista unohtamista. Monien asiantuntijoiden papereissa Sean Pennin elokuvalle oli ennustettu laajaa valikoimaa ehdokkuuksia: leikkaukseen ja miessivuosaan on kuitenkin tyytyminen. Onkohan Akatemia vieläkään antanut Pennille anteeksi parin vuoden takaista Ö-luokan naispääosaehdokkaiden esittelyä. Miespääosakategoriassa Tommy Lee Jones (jee) ja Viggo Mortensen (jee nro. 2) eivät ole varsinaisia yllätyksiä, mutta ei heitä kirkossa oltu kuulutettu.

Cate Blanchett taitaa olla ainoa tuplaehdokas ohjaaja / tuottaja / käsikirjoittaja -yhdistelmien ulkopuolelta (There Will Be Blood, No Country for Old Men). Jos tämän hetkiset ennakkosuosikit pitävät pintansa, saa Blanchett keskittyä illan aikana nauttimaan lähinnä kuohujuomasta. Ridley Scottin American Gangsterille (perjantain ensi-iltaa odotellessa) olisin toivonut enemmän ehdokkuuksia, mutta kaikkea ei voi saada. Oscar-nominaatit alkavat olla osaltani käsitelty, joten on aika siirtyä odottamaan kiltojen – eritoten ohjaajien – valintoja.

Paul Thomas Andersonin pitkään odotettu There Will Be Blood vakuuttaa. Jo kolmas traileri jatkaa edelleen samalla huippulaadukkaalla linjalla kuin kaksi edeltäjäänsäkin. Monet parhaista vuorosanoista on kuultu jo aiemminkin, mutta se ei onneksi estä niitä toimimasta nytkin. Hattua täytyy nostaa Bloodin trailereiden tekijöille, niissä on hienosti kerta toisensa jälkeen maltettu ainoastaan esitellä elokuvan lähtökohdat ja perusteemat, varsinaiseen tarinaan ei olla kummemmin kajottu.

Ja niille, joille trailerit eivät merkitse mitään, niin on tarjolla myös jotain tekstimuotoista näyttöä siitä, että Anderson on jälleen onnistunut tekemään kunnollisen leffan. Arvioita ei ole tällä hetkellä montaa, mutta yhteenkään tippaakaan negatiiviseen sävyyn leffasta kirjoittavaan en ole vielä törmännyt. Sen sijaan useat tahot ovat tästä tekemässä välitöntä klassikkoa. Daniel Day Lewisin liekeissä olon toteamiseen ei tosin tarvitse tekstiä tavata, riittää kun näkee miehen ensisekunnit trailerissa.

Traileri: HD 480P – HD 720P – HD 1080P (save as toimii)

Elokuviensa välissä kiitettävästi joikkelin venytysaikaa viettävä Paul Thomas Anderson on saamassa tuoreinta elokuvaansa teattereihin joulukuussa. Suomeen There Will Be Blood saapuu sitten joskus, mutta jos ihmeitä ei tapahdu ja mokoma paikalliseen teatteriin suvaitsee ilmestyä, minä olen ensi-illassa paikalla. Elokuvasta on nyt tullut tarjolle ensimmäinen kokopitkä traileri, jota ei tosin ainakaan vielä saa YouTube-laatua parempana.

Nuhjuinen kuvanlaatukaan ei kuitenkaan onnistu peittämään sitä, että There Will Be Bloodissa on ainakin potentiaalia. Aiheessa on toki kaikki mahdolliset sudenkuopat aina ylimääräisestä saarnaamisesta ja yhtäkkisestä päähenkilön parantumisesta lähtien, mutta hyvältä Andersonin ohjaus / käsikirjoitus ainakin näyttää. Mielenkiintoista seurata, kuinka Daniel Day Lewisin tulkitsema, kohtuullisen epämiellyttävän kuvan itsestään antava päähenkilö otetaan vastaan. Eivätpä nämä Andersonin elokuvat tosin aiemminkaan mitään vallattomia kassamenestyksiä ole olleet, joten massojen kosiskeluun tuskin on tälläkään kertaa suurempaa tarvetta.

Traileri @ YouTube

Kolme Paul Thomas Andersonin elokuvaa on tullut nähtyä ja jokainen niistä on ollut vähintäänkin ‘oikein hyvä’. Tuo yksi näkemätönkin kiinnostaa kovasti, mutta syystä tai toisesta Sydneyta on ollut pirun hankala saada kohtuullisella hinnalla (DVDPacifissa tuo olisi näemmä kympillä tällä haavaa, joka alkaa olla jo ihan maksettavissa oleva rahasumma). No joka tapauksessa, neljään vuoteen mies ei ole tehnyt yhtään mitään valkokankaalle päätyvää. Andersonin seuraavan, nimeä There Will Be Blood kantavan öljyteollisuuteen keskittyvän leffan teaseri on eksynyt Utubeen. Ja voi pojat, vaikka puolentoista minuutin aikana ei ihmeitä näytetä, niin olen nyt jo erittäin kiinnostunut. Daniel Day Lewis valitsee harvakseltaan rooleja, ja teki Gangs of New Yorkissa lähtemättömän vaikutuksen. Muutoin Bloodin näyttelijäjoukko onkin poikkeuksellisen nimekästä Andersonin ohjaustyöksi. Teaserin tunnelma on jotain poikkeuksellista ja mielenkiintoisesti elokuvan päähenkilöistä maalataan ankara ja epämiellyttävä kuva, joka tuskin myy kovinkaan paljoa tikettejä. Eiköhän sieltä ole jälleen huippuleffa tulossa.

Traileri @ Utube: linkki

Magnolia on kaikin puolin erittäin hieno elokuva. Heitetään marinat heti alkuun, niin pääsee keskittymään siihen pääasiaan lopputekstin ajan. Toistamiseen tuli tämä Paul Thomas Andersonin mestariteos katsottua ja päähän pikkuisen otti se, kuinka hallitsevassa osassa sinällään kauniit musiikit olivat muutamissa kohtauksissa. Ne ikäänkuin tulivat draaman tielle, joka oli huomattavasti vahvempaa silloin kun sävelet vain viipyilevät taustalla tai ovat kokonaan käyttökiellossa. Muuta isompaa itkemistä ei sitten olekaan, vaan nyt alkaa kehuminen. Sitä inhoavat voivat lopettaal lukemisen tähän.

Näitä ‘yksi elokuva, monta tarinaa samasta aiheesta’ -pätkiä on viime vuosina tullut varsin paljon ja Magnolia on kyllä genren parasta osaamista. Tarinoista osa yhdistyy toisiinsa, osa taas ei. Teematkaan eivät ole kaikissa samankaltaisia, kuten vaikkapa Crashissa. Se ei kuitenkaan estä kokonaisuutta pysymästä eheänä kokemuksena. Vaikka varmasti jokaisella Magnolian katsojalla on omat suosikkinsa monista leffan tarinoista, en minä ainakaan löydä ryppäästä varsinaista heikkoa lenkkiä, vaan kaikki tarinat kiinnostavat tarjoten sopivaa vaihtelua toisiinsa nähden. Tunnepuolella Magnolialla on pari huippuhetkeään, mutta mitään suurta nessu-festivaalia elokuva ei järjestä.

Erittäin osaava näyttelijäjoukko, mm. Tom Cruise, Julianne Moore, Philip Seymour Hoffman ja John C. Reilly tekevät kaikki loistavaa jälkeä ja Oscar-sivuosaehdokkaat olisivat mun puolesta voineet kaikki tulla tästä elokuvasta. Hahmot ovat kiinnostavia ja puhtoisia ihmisiä ei tästä elokuvasta liiemmälti löydy. Ohjaaja Anderson on onnistunut tekemään niin monissa elokuvissa hengettömäksi jäävistä ‘mitättömistä’ draamakuvioista koskettavia ja tuntuvat mittakaavaltaan paljon suuremmilta kuin todellisuudessa ovat. Kokonaisuuden kruunaa läpi elokuvan kulkeva rauhallinen kerronta ja synkistäkin juonenpätkistään huolimatta elämänmyönteinen jälkimaku.

4½ / 5

IMDB / Rotten Tomatoes