No ainakin nimilista on kunnossa:

Steven Soderbergh is moving forward with Contagion, the deadly virus outbreak script written by Scott Z. Burns. The action-thriller has attracted the likes of Matt Damon, Kate Winslet, Jude Law and Marion Cotillard. Filming would take place in the fall. The site says the story takes place over four continents.

Contagionista kuulin ensimmäistä kertaa käsikirjoittaja Scott Z. Burnsin Creative Screenwriting Magazinen podcastille antamassa haastattelussa, jonka aihepiirinä oli pääosin The Informant! (arvostelu). Tuolloin Burns puolittain leikkisästi kertoi, että tulee seuraamaan sika-influenssan leviämästä silmä tarkkana. Sain sellaisen käsityksen, että hänen Soderberghille kirjoittamansa elokuvan aihepiirin oli tarkoitus olla varsin lähellä juuri sellaista skenaariota, jonka eteen viimeisen puolen vuoden aikana ollaan törmätty.

Cast on kova, siitä ei pääse mihinkään. Itselleni se eniten Contagionin kiinnostuvuutta lisäävä nimi on toki Kate Winslet, joka teki viime vuonna mielestäni aika lailla kaksi parasta naisroolia. Tällä ei tietenkään ole mitään tekemistä sen asian kanssa, että Sam Mendesin vaimo sattuu olemaan suosikkinäyttelijättäreni. Eipä castissa muutoinkaan ole mitään valittamista, kaikki ovat nimekkäitä tekijöitä ja ennen muuta osaavia.

Matt Damonin tuntuu kovasti olevan Soderberghin mieleen, eikä tätä tarvitse ihmetellä kun ottaa huomioon ohjaajan mielipiteen kaverista. Hänen mukaansa elokuvien tekeminen olisi huomattavasti helpompaa, jos Damonin voisi ottaa mukaan jokaiseen elokuvaan ja mielellään hoitamaan joka ainoan käsikirjoituksesta löytyvän roolin. Yhteistyö kuulemma sujuisi.

Damonin suosiminen ei suinkaan ole ainoa asia, minkä takia Soderbergh vaikuttaa poikkeuksellisen loistavalta valinnalta tämän elokuvan kippariksi. Vaikka aihepiiri onkin eri, Traffic tulee auttamatta mieleen tuosta mainitusta seikasta, että yhtä ongelmaa käsitellään neljästä eri kolkasta käsin. Tämä antaa ainakin teoreettista toivoa siitä, että jos tapahtumat hajautetaan neljään eri maanosaan, niin ainakaan ihan jokaisessa ei välttämättä puhuta englantia edes nätisti murtaen.

Viime vuosikymmenen suosikkielokuvieni listailu saapuu päätökseensä. Nyt vuorossa on siis sijoille 1-10 yltäneet varsin kelvolliset elokuvat. Alkuhöpötykset ja “säännöt” listaukselle voi käydä lunttaamassa täältä.

Sijat 11-20: linkki
Sijat 21-30: linkki

Lue loput jutusta »

Elokuvavuosi 2009 ei edeltäjälleen pärjännyt, mutta oli siitä huolimatta varsin mainio. Valitettavasti loistokkuuksien määrä oli valitettavan alhainen, mutta hyvätasoisia suorituksia nähtiin kuitenkin verrattain laajalla rintamalla. Alla olevan linkin taakse kasaamani top10-listan karsin yhteensä 32 sellaisesta näkemästäni elokuvasta, jotka joko 1) saivat Suomessa teatteri-ensi-iltansa vuoden 2009 aikana tai 2) saivat DVD / BD -ensi-iltansa Suomessa vuoden 2008 aikana ilman että olivat lainkaan käyneet teatterikierroksella.

Linkki: top10 vm. 2008
Linkki: top10 vm. 2007

Ja linkin takana top10-elokuvat vm. 2009 …

Lue loput jutusta »

Kaikkea muuta kuin yhtä ja samaa elokuvaa vuodesta toiseen ohjaavan Steven Soderbergh toinen tekaisu vuodelle 2009 kantaa nimeä The Informant!, jota voisi tavallaan kutsua vähemmän vakavaksi versioksi Hollywoodin huumorintajuttomimman miehen, Michael Mannin, The Insiderista. Mark Whitacre (Matt Damon) menee lujaa, rahaa virtaa vaikka kuinka isosta aminohappojen parissa työskentelevästä firmasta ja miehelle tarjotaan ylennyksiä jatkuvalla syötöllä. Tositarinaan perustuen Whitacre kuitenkin saa neronleimauksen ryhtyä FBI:n apupojaksi hintasäännöstely-jupakassa.

The Informant!:n alkumetreillä en ollut totaalisen vakuuttunut miten huumorin upottaminen yleissävyltään kuitenkin varsin vakavaan tarinaan toimii. Vastaus: erittäin hyvin. Scott Z. Burnsin käsikirjoitus yhdessä Soderberghin ohjauksenssa kanssa pitää kerronnan erinomaisessa tasapainossa. Huumoria ei muutamia musiikkivalintoja lukuun ottamatta juurikaan alleviivata, vaan hupi irtoaa paitsi henkilöiden reaktioista niin ennen muuta dialogista, joka ei korosta hauskuuttaan vaan “vain on”. Elokuvassa on monia kohtauksia, joissa ei voi olla nauramatta vaikka tilanteen traagisuuden takia tekisi mieli pitää naama peruslukemilla. Toimivaa.

Matt Damon tekee pääosassa jos nyt ei uransa parhaan (en tosin keksi mikä olisi parempi) niin ainakin yhden vahvimmista rooleista neljää kymppiä lähestyvänä perusmiehenä, jonka olemukseen Damonin komea ulkonäkö ja reippaus katoavat aika totaalisesti. Erityisesti äänen käyttö ansaitsee kiitosta, mutta ennen muuta kyseessä on näyttelijän katoaminen roolihahmonsa taakse. Muissa pääosissa ei Damonin tasoisia nimiä nähdä, mutta se ei tarkoita etteikö sivuosacast olisi kauttaaltaan erinomaista, vaikka selvästi juuri sitä onkin – sivuosia. Tarina keskittyy ilman oikeastaan ainoatakaan sivujuonta Whitacren tarinaan, joka kantaakin elokuvaa erinomaisesti.

Vaikka elokuvan alkuhetkillä epäilinkin tekijöiden ratkaisua huumorin esille tuomiseen, niin lopputekstien pyöriessä se tuntui kuitenkin paitsi tarinaan lisää antaneelta aspektilta niin ennen muuta luonnolliselta ratkaisulta. Whitacren tarina kun on paitsi surullinen niin myös päähenkilönsä mielestä varmasti tahattoman hauska. Mies hyppää isoihin saappaisiin, eikä todellakaan ole miettinyt kaikkia asioita ensiaskelia pidemmälle. Draamallisesti vahvoja kohtauksia saadaan luotua ilman komediasta luopumista; sitä sanotaan ammattitaidoksi.

Visuaaliselta tyyliltään The Informant! on kaikessa tavanomaisuudessaan yllättävän näyttävä. 1990 business-maailma tuntuu arkiselta, vaikka värimaailma ja kuvaustyyli ovatkin omanlaisiaan. Elokuvan ulkoasu ei kuitenkaan koskaan nouse pääasiaksi, vaikka Soderberghin ohjauksen katsominen miellyttävää onkin. The Informantin kerronta on hyvin suorasukaista, eikä se yhtä seikkaa lukuun ottamatta juurikaa piilottele korttejaan, vaan suurimman osan ajasta tiedämme vähintään sen minkä päähenkilökin tietää. Periaatteessa tämä on pienoinen este yllätyksille, mutta Whitacren arvaamattomuus paikkaa ongelmaa hupaisan vaivattomasti.

Steven Soderbergh ei ole niinkään tehnyt elokuvaa yritysmaailman korruptiosta, vaan ihmisestä nimeltä Mark Whitacre. Henkilökuvana The Informant antaa hyvän kokonaiskuvan päähenkilöstään rönsyilemättä muiden hahmojen esittäytyessä vain siinä määrin kuin se edistää Whitacreen tutustumista. Päähenkilömme on yhtä aikaa äärimmäisen paitsi naiivi ja tyhmä, niin kaikesta päätellen myös pirun fiksu ja nokkela. Mielenkiintoinen yhdistelmä, jonka molemmat puolet The Informant! onnistuneesti esittelee. Musta komedia jättää jälkeensä hyvän mielen, mutta pelkän hauskan huumorin lisäksi The Informant! tarjoaa myös ajoittain koskettavankin katsauksen Whitacren tapahtumarikkaaseen elämään.

4 / 5

IMDB / Rotten Tomatoes

Ernesto ‘Che’ Guevara on varmasti kaikille tuttu nimi, mutta niiden valtavien myytyjen t-paita-pinojen takaa löytyy myös mies. Steven Soderberghin 4½ tuntisen elokuvan ensimmäinen puolisko kattaa Chen elämän Kuuban vallankumousvuosia ja sen jälkeisen YK-visiitin. Elokuvan alkumetreillä näiden kahden kerroksen välillä hyppiminen vähän ontuu, mutta kerronta löytää hyvin nopeasti polkunsa. Kertojaääntä käytetään elokuvan starttivaiheessa hyvinkin runsaasti, mutta Chen Kuuban vallankumouksen jälkeen kirjoitetut muistelmat katoavat kuvasta hyvinkin nopeasti, ja on myönnettävä että näitä tulee hieman ikävä.

Benicio Del Toro on pääroolissa fantastinen. Haluaisin kovin mielelläni välttää lainauksen käyttöä tässä kohtaa, mutta pakko se on. Sean Penn sanoi Cannesissa että Del Toron roolisuoritus on ‘yksi harvoista tour-de-force -roolisuorituksista, jotka eivät nojaa lähikuviin’. En voisi olla enempää samaa mieltä. Soderbergh ei tarjoa päähenkilöstään kuin oikeastaan yhden todellisen koko kuvan täyttävän otoksen ja se nähdään jo elokuvan alkuvaiheilla. Mies esitellään ja sen jälkeen Del Toron tulee tehdä hahmostaan merkittävä ja ymmärrettävä pääasiassa ilman jatkuvia tunteita esille tuovia lähiotoksia.

Che Part One on järkyttävän neutraali elokuva. Enkä tarkoita pelkästään sitä, että argumentteja nähdään sekä Chen suuruuden puolesta että vastaan. Vallankumousjohtaja pääsee pitämään palopuheensa, mutta myös hänen vastustajilleen annetaan mahdollisuus esittää perustelunsa Chen ajamia näkemyksiä vastaan. Tapahtumien kuvaamisessa käytetään paljon laajoja otoksia ja vaikka dokumentaariseen kuvaukseen ei pyritäkään oikeastaan kuin Chen New Yorkin matkalla, niin katsoja jää enemmän tarkkailijaksi kuin kokijaksi. Tunteita elokuva ei pyri herättämään millään lailla, mutta tämä tietty kolkkous ei kuitenkaan käänny elokuvaa vastaan. Tapahtumat ovat riittävän kiehtovia ja ne etenevät sopivalla sykkeellä kohti tunnettua lopputulostaan.

Soderbergh sanoi haastattelussa, että Che-elokuvan ensimmäisessä osassa hän haluaa tuoda esille sen, että tarina on kerrottu voittajan näkökulmasta. Sissisodan kuvaus on mielestäni varsin onnistunutta ja tietty alun epätoivoisuus on kuvattu aidon oloisesti. Kaiken aikaa kuitenkin tuntuu siltä, että voitto on aika lailla vain ajan kysymys; varsinaisia takaiskuja ei nähdä tai ainakaan niitä ei vaivauduta käsittelemään millään tavalla. Chen henkilökohtaiset tappiot kuitenkin koetaan, eikä hänen asemaansa Kuuban vallankumouksen moottorina lähdetä liioittelemaan. Elokuvan loppu ajaa asiansa, vaikka siinä näkyykin se fakta, että jatkoa on tulossa.

Steven Soderbergh on onnistunut hienosti yhdistämään sekä Kuuban vallankumouksen läpikäymisen että kieltämättä varsin mystiseksi hahmoksi ainakin vielä jäävän Chen kokemukset siitä. Odotan Chen elämän vähemmän tunnettujen vuosien kimppuun käyvää Part II:sta innolla.

4 / 5

IMDB / Rotten Tomatoes

Steven Soderberghin kunnianhimoinen kaksiosainen Ernesto Guevara -elokuva keikkuu ensi vuoden odotuslistallani hyvin korkealla. Trailerit on näkemättä, mutta muutamien kuvien ja ennakkotietojen perusteella ei ole kovinkaan vaikea arvata, mitä ajanjaksoa Soderbergh elokuvissaan kuvaa. Festivaaleilla nähty lähes neljän ja puolen tunnin leikkaus ei kuitenkaan ole kerännyt mitenkään kauttaaltaan ylistäviä arvioita. On kuitenkin ehdottoman positiivista, että kriitikot eivät ole liikkeellä kollektiivisella ‘ihan siedettävä’ -asenteella, vaan ne positiiviset arviot ovat olleet pääasiassa todella ylistäviä. Pakko uskoa että he ovat oikeassa.

Vaikka Che olisikin mielekkäintä nähdä 4h 18min loistossaan heti ensimmäisellä kerralla, niin tämä ei taida tulla olemaan oikeastaan missään päin Tellusta mahdollista. Elokuvan levityksestä vastaavalle Scanboxille on kuitenkin kumarrettava syvään Chen esitysjärjestelyjen suhteen: ensimmäisen ja toisen osan välillä on ainoastaan kolme viikkoa. Ainakaan ongelmaksi ei pitäisi millään lailla muodostua aiempien tapahtumien unohtuminen. Toivon mukaan elokuvista vain raahataan Suomeen useampikin kuin yksi kopio. Jos näin ei tapahdu, niin kumartelut loppuu samantien siihen.

Jokseenkin satavarmana vetona pidetty Benicio Del Toron Oscar-ehdokkuus pääroolista on ilmeisesti jäämässä vain haaveeksi. Ainakaan tässä vaiheessa palkintokautta en muista nähneeni oikeastaan missään rakkautta Del Toron tulkintaa kohtaan. Tämä on pikkuisen hämärää, sillä Del Toron roolisuoritusta kehuttiin jo Cannesissa suurin sanoin, eivätkä edes ne muutoin negatiiviset arviot ole löytäneet Del Toron työskentelystä kuin kehuttavaa. Yhtenä syynä voi hyvinkin olla Chen tarinan jakaminen kahteen osaan: äänet jakautuvat ja näin ollen Del Toro kilpailee muutoinkin kovatasoisena vuonna myös itseään vastaan.

Che sisseilee ensimmäistä kertaa 27.2, kun taas part 2 kapinoi itsensä valkokankaalle 20.3.

Kovasti tuntuu Steven Soderberghin Che-elokuvan ensimmäisen osan promokuvat painottavan miehen elämän aseellista puolta. Tiedä sitten onko kyseessä puhtaasti markkinointiosaston päätös; toiminta tunnetusti myy paljon paremmin kuin poliittiset keskustelut kiikkutuolissa. Niin tai näin, niin pituutta kahdella elokuvalla on yhteensä sen verran runsaasti että eiköhän mukaan ole kuitenkin saatu roppakaupalla lihaakin pelkän pintakiillon ohella. Luottamus ohjaajaan on tässä kotikatsomossa varsin vahva, vaikka en voikaan sanoa olevani läheskään kaikkien herran elokuvien ystävä.

Mielenkiinnolla kuitenkin odotan, miten tämän järisyttävän pitkän Chen jakaminen kahteen osaan on onnistunut. Ovatko elokuvat hyvin tasapainossa keskenään ja kuinka erilaisia ne ovat tyyliltään. Sitä pitkää leikkausta odotan edelleen kaikkein eniten; tosin on odotettavaa että siinä materiaalia on loppu peleissä vähemmän kuin kahdessa erillisessä elokuvassa yhteensä. Vaikka Chen elämästä en pystyisi mitään yksityiskohdiltaan rikasta elämänkertaa kirjoittamaankaan, niin eiköhän sieltä kuitenkin jokunen luonnollinen ‘to be continued’ -hetki löydy. Muutamat julkaissut trailerit (köh köh) elokuvan olemusta varmasti valottaisivat, mutta kiitos tuoreen lakkoni en ole niitä katsomassa. Toivon mukaan tarjolla olisi herkkua, eikä ylipitkää jaarittelua.

Kuvat: linkki

Steven Soderberghin Che Guevara -elokuvat tullaan varmastikin saamaan Suomen teattereihin vasta vuoden 2009 puolella, mutta voin jo tässä vaiheessa taata että ilman suurempia yllätyksiä ne tulevat löytymään odotuslistaltani ja todennäköisesti vielä varsin korkeilta sijoilta. Pikkuisen tosin kalvaa se, että ennen DVD:n hyllyyn saamista Soderberghin visiota tuskin on mahdollista nähdä ohjaajan itsensä tarkoittamalla tavalla: kahdeksi osaksi jaetun tarinan piti alunperin olla yksi mammuttimainen kokonaisuus.

Ensimmäiset julisteet elokuvakaksikosta ovat saapuneet. Niistä toinen lupaa pientä rakkaustarinaa ja on muutoinkin se selvästi tylsemmän näköinen. Sen sijaan Guerrillan juliste on kaikessa simppeliydessään miellyttävän jylhä ja paljon puhuva. Vapauden patsas -poseeraus ei toivon mukaan jää ainoaksi hyväksi puoleksi, mitä Benicio Del Toron tähdittämällä elokuvalla on sitten aikanaan tarjota. Saisi se traileri jo tulla, niin saisi edes jotain esimakua tulevasta.

Linkit: The Argentine, Guerilla

Benicio Del Toro oli hyvin pitkän aikaa kiinnitetty Che Guevaran elämää käsittelevään elokuvaan. En kuitenkaan muista missä vaiheessa Steven Soderbergh tuli mukaan kuvioihin. Vaikka en miehen suurimpiin faneihin kuulukaan, niin on toki myönnettävä että ohjaaja on saanut aikaan useammankin ihan katsomiskelpoisen elokuvan; yksi näistä on top20-listallanikin vankkaa jalansijaa pitävä Traffic.

Vähän hämäävästi Che Guevara -elokuva ei ole päätynyt odotuslistalleni, mikä varsinkin näin jälkikäteen tuntuu erityisen typerältä. Tämä johtunee kuitenkin lähinnä siitä, että kukaan ei tainnut vuoden alussa tietää mikä projektin tila varsinaisesti on. Levittäjää leffalla ei vielä tuossa vaiheessa ollut, joten mahdollisesta ensi-iltapäivästä ei ollut kenellekään hajua. 58 miljoonan dollarin hulapalooksi tuotantoa on tunnuttu vievän eteenpäin poikkeuksellisen vahvalla sissihengellä. Oikein mitään ei olla kuultu missään vaiheessa: kuvauksien alkamisesta informoi lähinnä nettiin valunut kuva partaisesta Del Torosta.

Festivaalikaudella on kuitenkin miellyttävä taipumus tuoda esille elokuvia, jotka ovat jääneet pahasti kesän isojen räjähdyksien varjoon, mutta jotka kuitenkin laadullisesti ovat aivan toisella tasolla. Mielenkiintoisesti Soderbergh on esitellyt Che-elokuvasta festivaaleilla vaatimatonta neljän tunnin ja 20 minuutin leikkausta. Soderbergh on lisäksi sanonut, että tämä on hänen mielestään oikea tapa nähdä kyseinen elokuva.

58 miljoonaa dollaria maksanutta 4h 20min leffaa ei kuitenkaan kukaan suostu ostamaan, joten vähemmän yllättäen Che Guevaran tarinaa ei tulla näkemään laajalti alkuperäisessä muodossaan kuin aikaisintaan DVD:llä. Vaikka moinen kokemus tuleekin koittelemaan perslihaksia oikein urakalla, niin en malta odottaa Soderberghin järkälemäisen teoksen näkemistä. Ennen DVD:tä (kyllä, haluan uskoa että kiekolla mammuttielokuva on mahdollista nähdä kokonaisuudessaan) sosialisti-ikonin tekemisiä saadaan ihmetellä kahdessa erillisessä elokuvassa: The Argentine ja Guerrilla.

Näiltä Soderberghin elokuvilta odotan suuria. Ohjaaja on osoittanut pystyvänsä tekemään parhaimmillaan hyvin erinomaista jälkeä. Benicio Del Toron pääosatulkintaa en epäile hetkeäkään ja Cannesissa pitkän leikkauksen nähnyt Sean Penn kuvailikin kollegansa työtä ‘yhdeksi harvoista tour-de-force -roolisuorituksista, jotka eivät nojaa lähikuviin’. Mitä tulee itse elokuvaa koskeviin arvosteluihin, niin tähän mennessä lukemani tekstit ovat olleet varsin kaksijakoisia: siinä missä jotkut eivät ole olleet erityisen varmoja näkemästään, ovat toiset mielestään katselleet mestariteosta.

Odotan jälkimmäistä.

Viime vuosina turhan hanakasti Ocean’s-leffojen parissa pörränneen Steven Soderberghin The Limey oli pikkuinen pettymys. Kaikkia miehen leffoja en tosin ole nähnyt, mutta enpä noista nyt sen suuremmin jaksa muita kuin Trafficia lähteä ylistämään. Huumekaupan eri puoliin keskittyvä teos onkin sitten sen sortin kokemus, että se automaattisesti nostaa odotukset Soderbergh-elokuvaa kohtaan kohtuulliselle tasolle. The Limey -nimeä kantavasta leffasta tuli tarinaltaan kovasti mieleen viime vuonna teattereihin saapunut noir-muunnella The Brick (arvostelu), jossa perusidea on monilla tapaa samanlainen. Leffoille on yhteistä myös se, että ne molemmat ovat kerronnaltaan tyyliteltyjä.

The Limey tuntuukin paljolti ohjaajansa testikentältä, jossa varsinainen tarina jää toissijaiseksi. Juoni on simppeli, mutta kuitenkin tarpeeksi kiinnostava pitääkseen joten kuten otteessaan läpi elokuvan. Sen ongelma – joku voisi nähdä myös vahvuudeksi – on, että alun lähtökohtien jälkeen kakkuun ei oikeastaan missään vaiheessa lisätä mitään uutta. Mysteeri on enemmänkin päähenkilön päässä kuin katsojan mietittävänä: tapaus vaikuttaa hyvin selvältä, vain muutama pieni yksityiskohta vaatii vastauksia. Dialogin osalta The Limey käyttää varsinkin ensimmäisellä puoliskollaan ihan mielenkiintoista tapaa, jota en aiemmin ole nähnyt: hahmon puheen kuuluessa näytetäänkin peruslukemilla olevia kasvoja. Tällä tekniikalla on kuvattu kokonaisia keskusteluja. Ihan mielenkiintoinen ajatus, jolla ei mielestäni saavutettu tarpeeksi.

Näyttelijäpuolelta löytyy osaavia, joskin sinällään varsin tuntemattomia, tekijöitä. Terence Stamp hoitaa pääroolinsa kunnialla, tuoden hahmoonsa sopivasti särmää sekä luonnetta. En tiedä kuinka paljon on castin ‘ansiota’, että The Limey tuntui alusta lähtien pikkuelokuvalta, mutta näin kuitenkin on. Missään vaiheessa mieleen ei tullut tyypillinen Hollywood-pätkä, tästä piti huolen jo hyvin realisminhakuinen ja omalla tavallaan minimalistinen värimaailma. Kikkailua ja kokeilunhalua elokuvassa on juuri sen verran, että sen voisi hyvinkin kuvitella olevan ensikertalaisohjaajan tekaisema tuotos. The Limey on ihan mukava välipala, joka ei kuitenkaan tarjoa mitään uutta tai ihmeellistä kostoelokuvien genreen. Jos elokuvan ohjaajan nimi ei olisi Steven Soderbergh, ei tätä monikaan muistelisi.

3- / 5

IMDB / Rotten Tomatoes

Ensimmäinen Ocean’s 11 -remake oli oikein maittava ynnä viihdyttävä heist-leffa, jonka perässä kaikenmaailman rötöstelypätkiä tuli sitten varsin reipas kourallinen. Niin ikään Steven Soderberghin ohjaama jatko-osa olikin sitten sen sortin kuraa, että oksat pois. Kolmannessa osassa ollaan jälleen palattu Las Vegasiin, ja muutenkin yhteyksiä sarjan avaukseen on runsaasti. Vaikka elokuva laadullisesti ihan hyvä onkin, niin toivon hartaasti, että Soderbergh antaisi tämän leffasarjan jo hiljalleen olla. Trilogia on nyt ohjattu ja kaverilla on kyllä osaamista sen verran runsaasti, että toivoisi hänen tekevän välillä vähän muutakin kuin näitä puhtaita kesäleffoja (no onhan sieltä jotain tullutkin, mutta kuitenkin).

Takaisin Vegasiin ja Ocean’s 13:sta. Kyseessä on kaikin puolin hyvin tehty, kauniisti kuvattu ja kikkailevaisuudestaan huolimatta perinteiseltä tuntuva huijaus-elokuva. Kaiken kaikkiaan voisi sanoa, että Soderbergh on ohjannut harmittoman viihdyttävän pätkän, josta on aika vaikea olla pitämättä. Ongelmiakin kuitenkin on, isoin näistä on toteutettava ryöstö, jossa vain ei ole tarpeeksi potkua. Keikkaan lähdetään vähän heppoisin perustein. Operaatio sinällään on aika simppeli, eikä siinä ole sen suurempia kohokohtia. Se vain ‘tapahtuu’ ja odottamaani loppuhuipennusta ei sitten missään vaiheessa tullut. Parempi tosin näin kuin kakkososassa, jonka keikkaa jouduttiin selittämään parin minuutin takaumalla. Nytkin niitä käytetään, mutta oikeastaan vain elokuvan alkupuoliskolla.

Brad Pitt ja George Clooney tuntuvat näyttelevän lähinnä itseään, mutta he, kuten kaikki muutkin, selvästi nauttivat kuvauspaikalla olemisesta ja tämä näkyy valkokankaalla ihan positiivisessa mielessä. Al Pacino oli oiva lisä castiin, mukava nähdä mieheltä vaihteeksi roolisuoritus, jossa ei ole miehen tavaramerkiksi muodostunutta huuto-kohtausta. Pisteet Julia Robertsin dumppaamisesta. Ocean’s 13 on siitä mukava viihde-paketti, että se tietää mikä se on, eikä yritä yhtään enempää. Jos haluat nähdä nipun komeita miehiä ja tuhlata 8,5€:a (tai mitä se leffalippu siellä päin nyt maksaakaan), niin Soderberghin takuuvarma, mutta hieman lattea ohjaus on kelpo valinta perjantai-illalle.

Ocean’s 11: 3½ / 5
Ocean’s 12: 1½ / 5
Ocean’s 13: 3- / 5

IMDB / Rotten Tomatoes

Ocean’s 11 oli oikein viihdyttä ynnä virkistävä ryöstöleffa ylipursuavan isolla määrällä A-korin tähtiä. Vaikka ryöstön lopullinen toteutus jättikin parantamisen varaa, oli leffa kuitenkin mukavaa katseltavaa. Jatko-osa näytti trailreissa aikanaan oikeinkin houkuttelevalta, edeltäjänsä kanssa samoilla linjoilla liikkuvalta heist-elokuvalta. Tuntuu jotenkin typerältä edes valittaa, mutta jälleen kerran traileri oli pahasti väärässä. Tai oikeastaan pitäisi onnitella mainoksen tekijöitä: elokuvalipun menin ostamaan. Lopputulos oli kuitenkin yksi pöhköimpiä elokuvia, mitä koskaan olen nähnyt. Kehumista ei juuri ollut: tekijöillä oli selvästi ollut hauskaa kuvauspaikalla, sääli vain että elokuvan tekeminen oli jäänyt toissijaiseksi.

Takuuvarmasti kovaa tulosta kesällä takovan Ocean’s 13:sta traileri on tullut nähtäville, ja juuri tähään hätään se ei iskenyt makuhermoon. Pikkunäppärää vitsiä oli siellä täällä, mutta oikeastaan vain pari niistä oli lopulta toimivia. Al Pacino on toki oiva lisä elokuvan muutenkin nimekkääseen näyttelijäluetteloon. Bonusta myös siitä, että Julia Robertsista on päästy eroon. Enpä keksi montaakaan Hollywood-naamaa, jotka enemmän ärsyttäisivät. Tähän hätään en ainuttakaan. Trailerin perusteella olisi jälleen tarkoitus – ylläri – huijata iso kasa rahaa kasinolta. Toivon mukaan ykkösosasta olisi idean lisäksi varastettu tietty letkeys tähän kolmanteen osaan.

Traileri: HQ – HD 480P – HD 720P – HD 1080P (save as toimii)